lauantai 29. heinäkuuta 2017

Tekstipäissäni

Lupasin itselleni, että aloitan taas säännöllisen päivitysrytmin, sillä olen kokenut kirjoittamisesta bloggaamisen hyödylliseksi kirjoitusprosessilleni, mutta jonnekin tämä viikko on taas kadonnut. Olen kuitenkin kirjoittanut tällä viikolla kiitettävästi ja projekti P on edistynyt, joten ainakin kirjoittaminen sujuu.

Toki olen myös viettänyt tolkuttomasti aikaa Pinterestissä, mutta en olekaan käynyt siellä pahemmin tänä vuonna. Sitäpaitsi Pinterest on oikeasti tärkeä työkalu kuvausrajoitteiselle kirjoittajalle, saati sitten kirjoittajaparille. Tai no, työparini ei ole kuvausrajoitteinen, mutta Pinterest auttaa kuvallistamaan vaikutelmiamme ja yhdessä päätettyä kuvallisia koodeja, jotka liittyvät tarinan maailmaan ja hahmoihin.

P on varmasti visuaalisin käsis, jota olen kirjoittanut. Normaalisti en nimittäin mieti miltä hahmoni näyttävät. En arkielämässäkään kiinnitä ihmisten ulkonäköön voimakkaasti huomiota. En esim. huomaa onko jonkun paita ryppyinen tai sormessa sormus tai millaiset kengät jalassa. P:n suhteen jokaisella hahmolla on kuitenkin joku visuaalinen juttu, josta heidät pystyy identifioimaan nopeasti. Koodit on pakko pitää, sillä hahmoja on käsiksessä niin tuhottomasti.

Toisaalta on myös kivaa tehdä asioita toisin... ja kuluttaa tuhottomasti aikaa Pinterestissä etsimässä kuvia käsistä, vaatteista, naamoista, hiuksista ja lainauksia kirjoista ja elokuvista (jostain syystä olen viihtynyt Chuck Palahniukin lainausten äärellä. Hups. O.o')

*

Moni kirjoittava tuttava on myös kysellyt minulta TH:sta kuluneen puolen vuoden aikana. Ulospäin varmasti vaikuttaa siltä, että käsis unohtui viime vuoden aikana muiden ongelmien jalkoihin. Näin ei kuitenkaan ole. En kirjoita TH:ta juuri nyt, mutta tämä ei johdu innostuksen puutteesta tai siitä, että käsis olisi hylätty.

Olen muistaakseni maininnut, että päätin aloittaa käsiksen uudelleen alusta erilaisella kertojaratkaisulla, aikatasoilla ja painotuksella. Tämä pätee yhä, mutta en pääse aloittamaan työtäni ennen kuin saan muutaman käsikseen liittyvän dilemman ratkaistua. Sain käsiksestä hurjasti palautetta, jonka perusteella olisi ollut mahdollista editoida kustantamokierroskelpoinen käsis. Palautteet olivat rohkaisevia ja monipuolisia.

Minulle kuitenkin kävi niin, että palauterundin ja käsiksen uudelleenlukemisen aikana löysin siitä itse sellaista subtekstiä, jota en tiennyt käsikseen laittaneeni. Tästä syntyi voimakas ristiriita, joka vaatii joko subtekstin poistamista tai sen nostamista suurempaan rooliin. Ristiriita on aika perustavanlainen, koska se koskee päähenkilön identtiteettiä. Hänen aiottu identtiteettinsä ei oikein istu yhteen tuon toisen tulkinnan kanssa, joka selvästi puhuttelee minua syvemmällä tasolla.

Olen siis pohdiskellut kaikessa rauhassa mitä todellisuudessa haluan kirjoittaa. Halusin kirjoittaa aiheesta X, jonka kanssa minulla on hiukan ollut alusta asti ongelmia, lähinnä kai siksi, etten tiedä haluanko problematisoida aihetta niin voimakkaasti kuin käsiksessä tein. Minulla oli aiheesta myös aika kärjistyneitä johtopäätöksiä, joiden takana en ehkä seiso enää samalla tavalla.

Jos kirjoitankin aiheesta Y, tuntuu käsis heti loogisemmalta, mutta se pudottaa aiheen X pienempään rooliin ja saatan päätyä esittämään aiheen X ja Y sellaisena, että ne liittyvät toisiinsa, vaikka ovat todellisuudessa toisistaan irrallisia asioita.

En usko, että saatte tuosta kauheasti irti, mutta ehkä ymmärrätte dilemmani skaalan. Tämä päätös vaikuttaa ihan kaikkeen käsiksessä.

*

Taidan olla kallistumassa vaihtoehtoon Y, mutta irrottaumiseni vanhasta käsiksestä ja sen ratkaisuista on hidasta. Kun aloitan TH2:n, se on melkein AU-tarina edellisestä. Isoja muutoksia. Tyylillisesti ja hahmojen suhteen. Perhosvaikutuksen myötä monet hahmot saavat enemmän sivutilaa ja näkkiksiä todennäköisesti putoaa pois. Erään hahmon luonne muuttuu aikalailla, toisen kohtalo käsiksessä taitaa myös kääntyä.

Jos X ei olekaan koko jutun pointti, ei minun tarvitse venyttää käsiksen loppuratkaisua, jotta voin näyttää X:n realistisia vaikutuksia. Y on hienovaraisempaa. Koko vanha loppuni taitaa pyyhkiytyä pois.

Miten kukaan pysyy selväjärkisenä tällaisen kameleonttimaisen käsiksen kanssa? Ainoa lohtuni on Maria Peuran kirja Antaumuksella keskeneräinen, jossa hän paljasti kirjoittaneensä yhden romaaninsa kolmesti uusiksi.

Olen unelmoinut sellaisista suoraviivaisista käsiksistä, jotka ovat raakaversion jälkeen yhdellä editoinnilla valmiita. Mutta en osaa kirjoittaa niin. Minä teen kehyksiä, myllerrän niiden sisään jääneen tekstin, rikon kehykset ja myllerrän taas. Teen kollaasia uudelleen ja uudelleen.

Onneksi olen editointimasokisti, joka rakastaa tekstikerrostumia.

6 kommenttia:

  1. Heh, kuulostaa tutulta fiilikseltä, vaikka oma kässärini ei olekaan kokenut ihan noin isoa muutosta tarina/juonitasolla, mutta teknisellä tasolla muutos on ollut suuri. Ja tuo viimeinen kappale. Ah, teen juuri samaa! Se on samaan aikaan ihanaa ja turhauttavaa, hidasta, työlästä ja ainoa tapa kirjoittaa. On ihana uppoutua tarinaan uudestaan ja vuolla siitä vähän (tai paljon) erilainen.

    Tsemppiä tarinasta irtautumiseen ja editointiin! Ensimmäinen askel on aina pelottavin, mutta jos suunta tuntuu hyvältä, se on oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nämä tunteet ja loputtoman editoinnin kuviot ovatkin lopun perin hyvin universaaleja ja ne vain hahmottaa parhaiten omalla kohdallaan? En minä koskaan muiden käsiksistä ajattele, että miksi niissä kestää. Vain omastani.

      Kiitos tsempeistä! Jospa se ensimmäinen askel pian koittaisi. :)

      Poista
  2. "Minä teen kehyksiä, myllerrän niiden sisään jääneen tekstin, rikon kehykset ja myllerrän taas. Teen kollaasia uudelleen ja uudelleen."

    Täällä toinen myllertäjä!
    Suunnitelmia on ihana tehdä, mutta ainakin omani tuntuvat hajoavan käsiin viimeistään kirjoittaessa. Se mikä kuulosti suunnitteluvaiheessa nerokkaalta ei kirjoittaessa välttämättä toimi enää lainkaan.

    Sinulla on iso urakka edessä TH:n kanssa. Toivottavasti saat ratkaistua dilemman ja pääset aloittamaan. Se on ikävä tunne kun tajuaa, että joutuu heittämään pois kaiken (tai paljon) mitä on kirjoittanut ja aloittamaan alusta. Lopulta sitä on kuitenkin vain tyytyväinen, että jaksoi tehdä sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan joskus pitäneeni itseäni suunnittelijana, mutta myllertäjä ja etsijä minä olen. Ideat todellakin tuntuvat täydellisiltä, kunnes ne täyttää yksityiskohdilla ja ymmärtää, että ideassa viehätti juuri sen epätäydellisyys ja kaukaisuus.

      Onneksi uskon vakaasti, että hyvät asiat koittavat vasta kovan työn jälkeen. Tiedän että jaksan kirjoittaa, välillä pelko vain puraisee hiukan liian terävästi. :)

      Poista
  3. Täälläkin haaveillaan suoraviivaisesta käsikirjoituksesta...

    "Miten kukaan pysyy selväjärkisenä tällaisen kameleonttimaisen käsiksen kanssa?"

    Niinpä! Dilemmasi kuulostaa tutulta, tsemppiä valintoihin ja ennen kaikkea muutostöihin! Uskon, että ne kannattavat: tärkeintä on tuottaa jotain, mihin itse on tyytyväinen - vaikka se sitten veisi paljon enemmän aikaa ja vaivaa.

    Olipa mukava kuulla kirjoituskuulumisiasi! Otsikko sopi omaan fiilikseenikin kuin nenä päähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tämä ongelma on laajempi kuin kuvittelin. O.o'

      Kiitos tsempeistä. Vähän aina pelkään voinko kirjoittaa sellaista, johon olisin itse tyytyväinen, sillä perfektionisti ei oikein tyytyväiseksi tule. Mutta jospa kirjoitan vielä ahkerasti ja kaverit saavat sitten sitoa minut aloilleen ja ryöstää käsiksen kehdostaan kustantajille. ;)

      Poista