perjantai 2. kesäkuuta 2017

Lapsuus loppuu

Kaksi kuukautta on vierähtänyt todella nopeasti. Blogitauon takana oli ihan tietoinen päätös, vaikka en sitä dramaattisesti etukäteen ilmoittanutkaan. Arjessa oli yksinkertaisesti liikaa liikkuvia osia, taloprojekti ehkä näistä tärkeimpänä. Ja onhan kirjoitusblogia hankala pitää, kun ei oikeastaan kirjoita.

Huvittavaa sinänsä, että minulla oli viime vuonnakin kirjoitustauko toukokuussa, silloin tosin pölyä rattaissa ja ahdistusta mielen päällä. Tällä kertaa taukoa on vietetty iloisemmissa merkeissä.

Koska yksi elämänmuutos ei riitä, hain vielä huhtikuussa uutta työpaikkaa. Pääsin videohaastatteluun ja haastatteluun ja sitten vielä uudelleen haastatteluun. Lopulta sain hakemani työpaikan.

Elämä muuttuukin nyt kerralla. Muutto on muutaman viikon sisään, ja minulla on enää yksi viikko töitä jäljellä vanhassa työpaikassani (ensimmäinen vakiduunini, minkä takia siitä siirtyminen eteenpäin onkin ollut niin vaikeaa). Uusi työpaikka on ihan eri suunnalla kuin vanha, joten moni rutiini menee uusiksi.

Olen uudesta alusta innoissani ja peloissani. Elämän virta ikään kuin kääntyy.
En oikein tiedä mitä odottaa.

Chromatics - Shadow

Viita-akatamia on loppunut. Sekin tuntuu eräänlaiselta aikakauden lopulta. Meillä on ollut valtavan hieno ja moniääninen ryhmä. Yhteydenpito varmasti jatkuu mm. Whatsapp-ryhmässä, mutta eihän se ole ihan sama asia. Rahatilanteeni ei myöskään salli kirjoittamisen jatko-opiskelua ihan lähiaikoina, joten olen potenut jonkinasteista luopumissurua. Jatkan tietenkin kirjoittamista, mutta kirjalliset tukiryhmät ovat tärkeitä.

On todella vaikea kuvailla, miten paljon olen loppujen lopuksi saanut tästä koulutuksesta irti. Ihan valtavasti, I tell you. En olisi näin vahvasti oman äänen jäljillä ilman näitä ihmisiä. ♥

Goottinovelli on käynyt läpi taas yhden editointikierroksen. Nautin näistä editointirundeista jollain kierolla tavalla. Nahankuoriminen tekee tarinasta paremman. Toivottavasti novelli kuitenkin alkaisi olla jo valmis.

En ole pahemmin lukenut viime kuukausina. Työpäivät + urakointi talolla ovat vieneet minusta mehut, joten olen keskittynyt sellaisiin juttuihin, jotka eivät vaadi minulta ihmeellisiä. Toisin sanoen olen tuijottanut Netflixia (mm. Chewing Gum & Sense8). Tällä viikolla otin myös kokeiluun HBO Nordicin, sillä palvelussa voi katsoa Twin Peaks: Return-sarjaa. Onpa ihanaa palata Twin Peaksin unenomaiseen, painajaismaiseen maailmaan. Vanhan sarjan saippuaosiot on pudotettu minimiin ja sen sijaan keskitytään Fire Walk With Me-tyylisesti sarjan ahdistavampiin kauhuaspekteihin. A damn fine show!

Sekavan muutosvaiheen vuoksi olen myös aloittanut bujo (bullet journal) harrastuksen, jonka voin todeta motivoivan kyllä hienosti tekemään ihan pikkujuttujakin, vaikka jaksaminen on kortilla. Vielä en tiedä, miten bujoa voisi hyödyntää parhaiten kirjoittamisessa, mutta enköhän pääse siihenkin sisälle, kun päiviin tulee taas lisää tunteja. Skräppääjänä pidän kirjan koristelusta ja olen pyörinyt Pinterestissä ja Instagramissa aina tauoilla etsimässä ideoita.

Kesäkuu todennäköisesti sujuu muuton merkeissä ja uuden duunipaikan haltuunotossa. Olen suosiolla luopunut haaveista osallistua Novaan tms. kilpailuihin. Yhteisprojekti P:n aikataulua on lykätty loppukesään, sillä rikoskumppanillanikin on ollut odottamattomia kiireitä.

Haavekuvia elämänalueiden parantamisesta bujossa.

Massiivisen kuulumispostauksen lopuksi tietenkin se isoin muutos. Täytän 30 tässä kuussa. Tuntuu, että lapsuus alkaa viimein karista minusta pois. Olen kypsynyt aika paljon viime vuosina, mutta nyt  muutos on jotenkin konkretisoitunut.

On jotenkin silmiä avaavaa elää kerrankin niin, että jokin muu elämässä on se tärkein juttu. Kirjoittaminen on ollut niin pitkään asia, joka tulee ensin. Se joka määrittelee valinnat ja ajankäytön. Onhan se yhä isossa roolissa. Haave on ehkä vain arkistunut, sen kulmat ovat hioutuneet.

Minulla on vahva fiilis seuraavasta luovasta kaudestani. Kunhan pääsen nyt tämän matkan loppuun, saan aloittaa alusta ja luoda jotain hienoa. Projekti P elää aivan omaa elämäänsä ja olen siitä ylpeä, mutta mielen päällä ovat usein nekin kässärit, joita teen yksin.

Luovuudella on ollut pitkään pullonkaula, joten nyt tuntuu, että se purskahtaa ulos, kunhan saa taas luvan.