tiistai 21. maaliskuuta 2017

Yhdessä


Ghost - Cirice

Yllä tunnelmia soittolistaltani. Juuri nyt työstetään projekti P:ta, yhteiskäsistä. On kulunut melkein vuosi siitä, kun tämä käsis syntyi krapula-aamuna täysin hypoteettisesta ajatuksesta, että millaista olisi kirjoittaa yhdessä kaverin kanssa (neljästä keskustelijasta kaksi muuta olivat skeptisiä yhteistyön onnistumisesta).

Kesällä P vain tulvahti maailmaan, syksyllä sitä oli kasassa jo 75 000 sanaa, josta on sittemmin editoitu ja uudelleenkirjoitettu ja deletoitu suuri osa. En tiedä nykyisiä sanamääriä, koska tekstiä on useammassa tiedostossa. Eipä sillä niin väliäkään, koska editoitavaa vielä riittää. Tulevaisuus vain näyttää aika valoisalta juuri nyt.

Minulla on ollut vuosien aikana jos jonkinmoisia yhteisprojekteja. On ollut tarinavihkoja, joissa jatkotarinoita. On ollut netissä kirjoitettuja yhteiseepoksia. On ollut kirjoittajaporukoiden yhteisiä maailmoja, joihin on tehty samaa mytologiaa ja historiaa hyödyntäviä tarinoita. On ollut yhteisiä käsiksiä. On ollut fiktiivinen maailma, jossa kaksi kirjoittaa ja kolmas kääntää sarjakuvaksi. On ollut yhteisiä antologiahaaveita sun muita.

Olen huomannut useaan otteeseen, että yhteistyö ei ole ihan yksinkertaista. Pitää olla samat päämäärät, sama sitoutuminen, sama usko projektiin. Pitää tulla toimeen, pitää olla samoja kiinnostuksenkohteita. Pitää pystyä kompromisseihin, pitää osata laittaa hanttiin. Pitää nauraa ja itkeä ja olla vittuuntunut yhdessä. Pitää olla tietyltä osin yhtenäinen maailmankuva tai ainakin arvostaa samoja asioita (koska muuten editoit sisältöä, joka on toiselle tärkeää).

Toimivan kirjoitusyhteistyön löytäminen on todella vaikeaa.

Siksi kai olenkin ollut peruspessimisti projekti P:n suhteen. Toki olen ollut siitä hyvin innostunut, mutta en ole hehkuttanut sitä kauheasti blogissa tai muuallakaan. Olen halunnut katsoa miten kirjoittaminen ja editointi ja tauot sujuvat. Saammeko sovittua asioista, pystymmekö jatkamaan vaikka tulee erimielisyyksiä, vaikka minä rakennan taloa ja kirjoitusaika on kokoajan kortilla.

On aika uskomatonta, että tämä on varmaan onnistuin kirjoitusyhteistyö, jossa olen ollut mukana.

P etenee huimaa vauhtia. Molemmat ovat sitoutuneita, innostuneita. Pinterestiimme on luotu kokonainen maailma. Salablogissa on hirveästi taustatyötä ja suunnitelmia. Meillä on hyvä setti hahmoja, hyvä runko käsiksessä. Lähdimme kirjoittamaan aika monimutkaista urbaania fantasiaa, mutta mopo ei ole karannut käsistä. Molemmilla on jotain, joka tekee käsiksestä merkityksellisen.

Tällä hetkellä editoimme käsiksen ensimmäistä osaa (1/3). Kirjoitusvuoroista, eli siitä kuka kirjoittaa raakatekstin ja minkä hahmon näkökulmasta, ei tarvitse tapella. Juttelimme WhatsAppissa ennen, kesken kirjoittamisen ja sen jälkeen kyseistä luvusta. Editoimme toistemme lukuja mutkattomasti. Tekstikin näyttää tällä rundilla jo enemmän jonkinlaiselta hybridiltä.

Juoni levisi alun perin hiukan käsiin, mutta korjauskierros sujuu. Hahmot ovat nyt niin tuttuja, että juoni nousee orgaanisemmin esiin. Heikot ratkaisut poistuvat. Kerronnasta tulee rikkaampaa.

En tiedä, tykkään tästä käsiksestä ihan valtavasti. Minua lähinnä harmittaa, että ei ole aikaa eikä jaksamista tehdä tätä nopeammin.

Tämä on niin erityylinen muihin teksteihini verrattuna. Tietty synkkyys on must, mutta kyllä tämä on myös toisen äitinsä lapsi. Teksti iskee kaikessa kauheudessaan myös silmää lukijalle. ;)

2 kommenttia:

  1. Jännittävää, että hypoteettisesta krapula-aamun keskustelusta voi syntyä alle vuodessa 75 000 sanaa! Hienoa, että teillä yhteiskirjoittaminen onnistuu. :) Se tosiaan on monesta jutusta kiinni, että klikkaako yhteistyö kirjoittamisen saralla. Olen itse kirjoittanut yhden yhteiskäsiksen, ja vaikka se sujuikin suht kivuttomasti, huomasin olevani melko omistushaluinen tekstini suhteen, mikä on yhteiskirjoittamisessa aika hölmöä. Mutta opettavainen ja kiva kokemus kyllä! Ehkä nyt vähän kypsempänä osaisin suhtautua siihen rennommalla otteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei pidä koskaan aliarvioida samaan huoneeseen jumiutumisen vaarallisuutta! :)

      Minulta on alkanut karista omistushaluisuus vuosien varrella, kun yhteisproggiksia on ollut nuoresta lähtien niin paljon. Uudet näkökulmat syventävät hahmoja ja auttavat ottamaan etäisyyttä kirjoittamiseen.

      Kaikillehan yhteisproggikset eivät sovi, eikä niiden tarvitsekaan.

      Poista