sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Lyhyesti

Päiväni alkavat jo sujua rutiinilla: töihin, ylitöihin, kotiin, raksalle, väsyneenä sohvalle, koomaan, nukkumaan.

Talo vaatii melkein kaiken vapaa-aikani. Puhelen sille suloisia, kun siivoan. Lämmitän takkoja, katson kuinka avopuoliso laittaa seinälevyt ja niiden päälle villat ja seinälevyt. Katson kuinka kittaa seinät, ojennan tarvikkeet, siivoan, tuon tai haen ruokaa.

Työhuoneessa sain kirjoittaa yhden seinälevyn pintaan ja olin revetä onnesta. Kaivoin nopeasti kynän esiin ja kännykästä Dropboxin, josta avasin oksennuspallonovellin ja sinne taltioimani lauseet. Halusin ne turvaan seinän sisään, osaksi taloa.

Niissä oli ilmoituslause, havaintolause ja tunnustuslause, jotka vangitsivat täysin taloon liittyvät tunteeni: hellyyden ja pelon, sen oudon kohtalontunun, jota oman kodin rakentaminen minussa herättää. Sen tunteen, kun astuu sisään ja kokee tulleensa kotiin ensimmäistä kertaa vuosiin.

Lopuksi sanat jäivät piiloon seinän sisään. Ehkä seinä joskus avataan ja joku muu saa lukea sanat, puistaa päätään ja miettiä kuka ihme täällä on asunut, joku lapsekas taiteilijasielu.


Wisława Szymborska - Uni
(käännös: Martti Puukko)

Päätimme kirjoittajakaverini kanssa pitää vielä kuukauden tauon projekti P:n kirjoittamisesta. Arkeni kun on mitä on ja hänelläkin on omat kiireensä. TH:ta alan työstää vasta, kun talo on valmis.

Tällä hetkellä kirjoitan siis lähinnä novelleja, muuhun ei jaksamiseni riitä. 

Oksennuspallonovelli ottaa muotoaan hitaasti, mutta sitäkin palkitsevammin. Tunnistan siinä vanhoja kompastuskiviä yllättävän ajoissa, joten ehkä minäkin vielä kehityn kirjoittajana.

Tärkein uutinen on kenties se, että sain viimein goottinovellin kustannustoimituksen kommentit. Huoh, ei tullut mitään murskaavaa, vaan hyviä huomioita. Oikeastaan paljon asioita, joita olen miettinyt itsekin. Novellin editoimiseen on aikaa ensi kuun loppuun. Toivottavasti saan uuden version pian valmiiksi. Nykyisestä puuttuu jotain tärkeää, sanon sitä tarina-avaimeksi.

Olen puhunut ennenkin ikuisesta ongelmastani tiedon pihtaamisen kanssa. Sama ongelma siis. Tiedostin sen jo kun lähetin novellin, joten minulla on ollut kerrankin aikaa miettiä korjaavia toimenpiteitä rauhassa. Tiedän mitä novelliin on lisättävä (ja toivottavasti pian myös minne).

Huomasin palautteessa lisäksi mielenkiintoisen pointin: lyhyet, parin lauseen kappaleet ovat yleistyneet tekstissäni todella paljon. Samoin runomaiset lyhyet välähdykset, joissa kieli hajoaa. Haen siis runomaista asettelua melkein huomaamattani. Pitkät kappaleet ahdistavat minua, mutta kaikkea ei ole tarpeen korostaa omaksi kappaleekseen.

Käänsin vastikään myös oksennuspallonovellissa pikkukappaleita pidemmiksi. Sen kohdalla huomasin rytmityksen ongelmat selvemmin kuin goottinovellin kanssa. Pitää katsoa ja kokeilla mikä olisi paras ratkaisu goottinovelliin näiden suhteen.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Nuorempana

Nuorempana istuin automatkat kuulokkeet korvilla ja kuuntelin tarinoihin liittyviä soittolistoja niin lujaa, etten kuullut muuta maailmaa. Tarinoiden juonet juoksivat silmissäni kuin musiikkivideot, kun tuijotin ikkunasta ulos näkemättä maisemaa. Tarinavideoissa aina tapahtui: puhuttiin, toimittiin.

Nyt ajan automatkat pimeässä ja kuuntelen soittolistoja hiljempaa. Käsikirjoitusten kohtaukset tulevat minulle sanoina, lauseenpätkinä ja tunnelmina. Iho herkistyy, sydän lyö nopeammin, rentoudun. Katson tietä ja näen kaiken, mutta puhun ääneen repliikkejä, jotka hahmoni kertovat minulle. Puhun ne, jotta muistaisin mitä ajattelin, kun auto lopulta pysähtyy. Liian usein unohdan mitä mielessä oli milloinkin.

Hassua miten asiat muuttuvat.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kauppalista

Kerrotaan kuulumiset:

seinien villat peitetty, väliseiniä pystytetty,
lattioita hiottu, jätekuormia kasattu,
puita poltettu, lattiat lakaistu kymmeniä kertoja,
soittolistat kulutettu loppuun,

riidelty väsyneenä typeristä asioista,
pyydetty anteeksi, saatu anteeksi,
makoiltu sohvalla rinnakkain ja puhuttu pelistä
(jossa toinen googlaa ja toinen pelaa ja päämäärä on yhteinen
- ja tämä on jotenkin laatuaikaa yhdessä),

syöty leivinuunissa lämmitettyä makaroonilaatikkoa,
unelmoitu puutarhasta, kirsikkapuun lehtiverhosta,
puheltu seinille, puheltu puluille,
puheltu pihatammelle (sinä olet haltijapuuni, etkö olekin?),
ihaltu pihakoivua joka puski sitkeän oksansa vanhan tönön peltikatosta läpi
(voi kulta, miksi tuo puu pitää kaataa?),

luettu kirjoja villasukat jalassa,
luettu viisi sivua ennen nukkumaanmenoa
ja seuraavana yönä taas viisi,
askarreltu bujoa, ryhdytty oikein ajattelemaan,
kaunistamaan kaunistumaan haaveilemaan,
tapailtu runoa mutta istuttettu sanat proosaan,
kirjoitettu lintujalintujalintuja,

pohdiskeltu omaa kirjoittajuutta, omaa ääntä,
sitä mystistä asiaa jota etsittiin kuin lintukotoa,
(koska all problems solved, my dear)
ja tajuttu että saatana tämä tässä on ääneni,
tämä kummallinen mahtipontinen romanttinen synkkävireinen yksinäinen,
ja tajuttu että neljä vuotta sitten pidin tätä taideproosana,
että tätäkö minusta tulikin?

mutta kaiken tämän alla on outo rauhallisuus,
että ihminen muuttuu ja minä neljä vuotta sitten,
sehän oli vielä keskeneräinen
- tai siis olen vielä nytkin,
mutta se ei oikeastaan haittaa,
koska keskeneräisyys ei ole viiltävää keskeneräisyyttä
vaan oksasormia ja riemulla ihon läpi puskevia lehtiä

ehkä minä humallun sanoista ja tästä tyyneydestä
sen kamalan vuoden jälkeen,
ja nauran kun minulle sanotaan,
hullu, se käsikirjoitushan oli jo valmis!
nauran koska kirjoitin kuin matemaattista kaavaa
- olisi pitänyt puhua enemmän puille,
kuiskata kaarnaa vasten: minä elän, minä elän...


Tuntuu välillä oudolta, kun mietin mistä olen tullut ja minne olen saapunut. Toisaalta on vapauttavaa tajuta kypsyneensä. On vapauttavaa tajuta, että kirjoittaminen tarjoaa vieläkin suunnatonta riemua, vaikka se on monella tapaa hallitumpaa kuin ennen. On vapauttavaa, että kirjoittamiseni ei pyöri julkaisemisen ympärillä, vaan se on arvokasta sellaisenaan.

Elämäni alkaa uudelleen. Runot ovat palanneet luokseni. Heitän välimerkit menemään, sommittelen ja maistelen minulle rakkaita sanoja, teen uusia yhdyssanoja, etsin ilmaisuja. Teen kirjallista puutarhaa. Osa siemenistä itää ja ne siirretään teksteihin, osa jää niittykukkina kivijalkapuutarhaan.