tiistai 26. tammikuuta 2016

Virtaa

Olen taas ollut blogipaitsiossa, pahoittelut siitä. Kässärin valmistumista näyttää seuraavan aina jonkinasteinen kässärin jälkeinen masennuskausi, johon kuuluuvat tyypilliset itse-epäilykset (kaikki vihaavat tätä ja tämä ON paskaa!) ja lamaantuminen. Koin samanlaista LP:n kanssa ja näköjään nyt TH:n kanssa.

Kässäri tuntuu yhtenä päivänä täydellisen yhdentekevältä ja toisena syyltä nousta sängynpohjalta.

Ravistelin itseäni irti lueskelemalla vanhoja tarinoitani ja tein mielenkiintoisen huomion. Olin joskus paljon uskaliaampi. Fikkausaikana ei ollut aihetta, jota en olisi uskaltanut kokeilla. Sittemmin tunnen menneen tietyssä mielessä takapakkia. Olen jotenkin ajatunut yhdelle linjalle ja se on angsti.

TH on hyvin angstinen käsis. Siitä irtipäästäminen on tuntunut hyvin huojentavalta. Muistelen kaiholla aikaa, kun kirjoitin onnellisempia tarinoita. Sellaisia joiden loppuessa oli itselläkin kiva mieli. No, suurin osa taisi olla jotain romanttisia viritelmiä, mutta olihan siellä kasvutarinoita ja paljon muutakin.

Minnehän nuo kaikki tarinat katosivat? Surkastuiko mielikuvitukseni siinä vaiheessa, kun lähdin kirjoittamaan soppari mielessä?

Muistan etäisesti tajunneeni, että tietyntyyppistä tavaraa ei pahemmin kustanneta, vaikkapa nyt täysfantasia. Luin paljon kotimaisia kirjoja ja pohdin niiden melankolista sielunmaisemaa, joka oli jo valmiina monessa tekstissäni. Sitten keskityin siihen minkä osaan ja tiedän parhaiten. Taisin rajata siinä samalla joitain aihepiirejä ja kokeiluja kokonaan pois, spefin istuttaminen nykypäivään uskottavasti kun on haastavaa.

Juuri nyt kaipaisin kevyempää tarinaa, ei vaan tunnu olevan mitää pointtia aloittaa sellaista ilman jotain päämäärää. Novaa ei ole julkistettu vuodelle 2016 ja alan pohtia julkistetaanko lainkaan. Novellikisoja en ole pahemmin nähnyt muuallakaan, Ursulakin on tauolla. Vierastan ajatusta pöytälaatikkoon kirjoittamisesta, miksiköhän?

Välivaiheet ovat hankalia. En jotenkin halua aloittaa mitään kauhean aikaavievää, koska TH kaipaa kumminkin työtä, kun saan palautteet. Eikä se todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, että TH kelpaisi kustantamolle heti alkuunsa. Sen veivaaminen voi viedä vuosia. Se ei välttämättä päädy mihinkään!

Eli siis aika tyypillinen epävarman kirjoittajan kuvio. Pitäisi osata sietää tätä epävarmuutta paremmin. En tiedä opinko siihen.

Olen puhellut urbaaninovellista nyt puolisen vuotta. Ensin siitä piti tulla kisanovelli. No en ehtinyt kisaan. Sitten olin tekemässä siitä käsistä. Sitten päätin taas kokeilla sitä novellina, kunnes keksin, ettei tarina vaan virtaa siihen suuntaan. Laajensin sitä liikaa.

Taidan siis kokeilla urbaaninovellia sellaisena väliprojektina, jonka parissa voi nautiskella. En ole vakuuttunut tämän julkaisupotentiaalista, se on sen verran höpsö. Toisaalta muistelen aikaa, kun kirjoitin tarinoita aivan järkyttävää vauhtia ja nautin joka sekuntista. Kaipaan sitä tunnetta.

Summa summarum, angstaan angstaavasta käsiksestäni ja pakenen ongelmiani vähemmän angstiin välikäsikseen. :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vapaus

TH on luovutettu koelukijoille. Siinä on yhä parannettavaa, lavennettavaa, tiivistettävää, muutettavaa... mutta en enää hahmota käsistä itse. Näen sen kaikki aikaisemmat versiot yhtä aikaisesti nykyisen kanssa, enkä tiedä mikä on enää paperilla ja mikä vain päässäni. Sitä on turha työstää enää tällä erää.

Koelukijoita tuli runsaasti, tuttuja ja hieman vieraampia. Käsiksen alku luetaan Viidassa ensi kuussa ja pääsen ohjaajamme kanssa palautekeskusteluun silloin. Saan myös häneltä kahdenkeskeistä palautetta koko käsiksestä. Mielipiteitä taitaa tulla sen verran, että niiden punnitseminen voi käydä haasteelliseksi.

Palautteen pohdiskelu etukäteen lienee varma tapa kehittää jonkinasteinen palautepsykoosi. Kirjoittaminen taitaa siis jäädä hetkeksi, loma kuulostaa ihanalta. TH on roikkunut ajatuksissani niin kauan, että irrottaminen ajatuksen tasollakin on vaikeaa. Toisaalta tunnen valtavaa huojennusta, että saan tehdä niin luvan kanssa.

Minulla on voimakas tunne, että olen löytänyt tämän käsiksen kohdalla jotain todella tärkeää, sellaista joka aiemmista harjoitelmista puuttui kokonaan. Uskon että tämä kiinnostaisi myös kustantajia ja lukijoita.

Epäilykset varjostavat tästä tunteesta huolimatta ajatuksiani. On vaikea olla toiveikas, kun on niin hyvin perillä kustannusmaailman realiteeteista. Ehkä en ole vielä tarpeeksi taitavava, ehkä lähestymiskulmani aiheeseen on väärä, ehkä olen rakentanut tarinan heikosti...

No, olen taas ottanut askeleen eteenpäin angstista huolimatta. Pitää pysyä liikkeessä, etsiä uusia tarinoita. Parhaat tarinat syntyvät kuitenkin vuorovaikutuksessa. Olen nähnyt miten palaute on muuttanut hyvän kässärin erinomaiseksi, vaikka palaute olisi alkuun hieman kirpaissutkin.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Sotasuunnitelma

Vuosi 2016 on lähtenyt jo rivakasti käyntiin. Viimeksi itkin editointiblokkia, joten sitten ratkesi heti seuraavana päivänä. Käytin pidemmän loman kässärin työstämiseen ja pääsin eteenpäin. Peräti niin paljon, että sunnuntai-iltana käsiksessä oli vihdoin ja viimein kaikki luvut paikallaan. O.O

Shang Tsung tietää mistä on kyse.

Ei se ole vielä 100%, mutta tarpeeksi jotta siitä voi pyytää mielipiteitä. Kielellisesti en ole tyytyväinen. Jossain luvuissa on vielä outoja jumituskohtia, joita pitää hioa. Sitä keskittyy usein lukuihin vain yhtenä lukuna, eikä osana suurempaa jatkumoa. Pitäisi siis lukea alusta loppuun ja katsoa miten teksti virtaa (ja poistaa kaikki sellainen, mikä tuntuu niin kamalalta, ettei kukaan saa koskaan ikinä lukea sitä). Sen jälkeen käsis on valmis koelukuun. 

Huh huh. Ei tässä mennyt kuin 1,5 vuotta. 

Kun käsis on pois omista käsistä, on minulla taas "vapaa-aikaa". Todennäköisesti kyllä työstän Urbaanianovellia. Olen sitä muokkaillut kaikessa rauhassa, lähinnä riisunut sivuhahmoja ja virtaviivaistanut juonta. Harkitsen sen lähettämistä Novaan. Stressiä en aio tästä ottaa, kunhan on jotain tekemistä sillä välin kun TH huitelee maailmalla.