keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Riipivä raapale

Olen voittanut pahimman uupumuksen, tai siltä ainakin alkaa tuntua. Lasken työpäiviä lomaan ja suunnittelen elokuulle kaikkea kivaa: Sveitsin matkaa, kylpyläviikonloppua, rentoutumista, kirjoittamista, mökkeilyä jne.

Taustalla Rakveren linna.

Kävimme myös pyörähtämässä viime viikonloppuna Viron Rakveressa.

Reissu teki hyvää, sillä se oli samalla nettidetox, sosiaalinen tapahtuma ja luontoreissu. Saatoin myös innostua liikaa, sillä otin lähemmäs 1000 kuvaa. Onneksi joukkoon mahtui myös kauniita maisemia, nähtävyyksiä ja haikaroita!

Paluu arkeen oli rankkaa, mutta samalla pää tuntuu tyhjentyneen turhasta paineesta. Asiaa auttaa myös se, että sain Stepanin koodeksi kisan novellin matkaan. Se olisi kaivannut vielä hieman enemmän hiomista, mutta tuntuu ihanalta saada se pois käsistä kolmen kuukauden työn jälkeen. Olen saanut myös Portti novellia kirjoitettua.

Haikaraperhe lenteli ympäriinsä meistä välittämättä. :D

Suurin rentoutumisen lähde on kuitenkin ehkä ollut skräppäys. Aloitin harrastuksen viime talvena ja se on vienyt minut lumipallon lailla mennessään. Käsillä tekeminen on ihanaa - etenkin kun istun normaalisti liikaa koneella ja helteet ovat pitäneet juoksun poissa kuvioista kesäkuusta asti (hellejuoksun nestevajeiden jälkeen päätin ottaa iisimmin). 

Pääasiallinen skräppäysprojektini ei ole blogissa esiteltävää materiaalia, mutta keksin viimein aloittaa myös toisen leikekirjan, jossa yhdistelen valokuvausta, skräppäystä ja raapaleita. En vielä tiedä mitä tästä tulee, mutta raapalekirjan parissa puuhastelu on varmasti leppoisaa puuhaa!

Blogin pitämisellä on outoja lieveilmiöitä, kuten tuo valokuvaus, josta innostuin saadakseni blogiin kuvia (ilman että tarvitsee miettiä tekijänoikeuksia). Myös ensimmäinen leikekirja on ollut blogaamisen innoittama.

Minun piti kuitenkin puhua raapaleista. Mikäli raapale on terminä outo, kannattaa tsekata Kirjailijan Kellarin kattava postaus aiheesta.

Toistaiseksi pidän minimalistista linjaa. ;)

Olen kirjoitellut raapaleita ennen fikkipuolella, mutta minun on ollut vaikea mieltää ne myös julkaistavana "vakavana" ilmaisunmuotona novellin, runon ja muun proosan rinnalla. Päätin kokeilla niiden kirjoittamista lähinnä omaksi ilokseni.

100 sanan mitta on haastava, mutta raapaleen luominen on yllättävän hauskaa puuhaa. Siinäkin kirjoitustauot ja sanojen kääntely tarjoavat oivalluksia. Tilaa on vain tärkeimmille asioille ja ilmaisun tiiviys korostuu. Raapalekirjalla voikin yhdistää omat intohimot ja hakea inspiraatiota.

Näin alkuun uskon kirjoittavani kauhuraapaleita, koska tiivis muoto toimii niissä erinomaisesti. Lisäksi minitarinat ovat siemeniä tulevan varalle: ideoita jotka ehkä versovat puiksi, pensaiksi tai kukiksi. Talletan myös vanhoja väläyksiä, jotka olen syystä tai toisesta poistanut kässäreistä ja unohtanut, niin että ne saisivat joskus uuden elämän laajemmassa tarinassa.

Ovatko muut innostuneet raapaleista?

torstai 24. heinäkuuta 2014

Sumukuvia

Aivan mieletön uupumus. Tekisi mieli taas kadota kuukaudeksi ja unohtaa kaikki deadlinet. Nollata konsolin kanssa ja uppoutua fantasiaseikkailuun. Viime kuut on täyttänyt ansioitunut väkertäminen ja matkustelu: novellien editointia, kavereiden tapaamista, mökkeilyä ja niin edelleen.

 Kesäyön taikaa ja pimeitä polkuja...

Ei se heinäkuun uupumus ole silti mihinkään kadonnut. Energiaa ei tunnu riittävän enää mihinkään muuhun kuin loman alun odottamiseen. Tästä huolimatta pitäisi saada se Portti-novelli kuosiin. Olen kyllä aloittanut, mutta ei minulla ole edes valmista raakiletta. Deadline on syyskuun alussa. Leikittelen ajatuksella luovuttamisesta, vaikka olen halunnut kirjoittaa tämän novellin koko kesän.

"Ei se idea niin nerokas ole", epäilys sanoo.
"Ei se olekaan", sanon takaisin.

Ei mitenkään uniikki, mutta jostain syystä se on itselle tärkeä. En haluaisi syytää novellia maailmalle puolivillaisena, vaikka editoinnin raskaus ja palautekierrokset ovat julmia: niissä on pakko katsoa omia vikoja silmästä silmään. Sitten nolottaa, kun samoja asioita saa korjata kerta toisensa jälkeen. Kehittyminen ei ole kivutonta, mutta onneksi olen hieman masokisti.

Sumu ahdisti ja ihastutti samaan aikaan...
  
Kuvasimme avokin kanssa sumua viime viikonloppuna. Ajelimme kotiin elokuvista yhdentoista aikaan (Snowpiercer on loistava valinta veristen dystopioiden faneille!), kun sumu täytti pellon kodin lähellä. Parkkeerasin auton, vaihdoin vaatteet ja läksimme kuvaamaan tunniksi. Tätä pitäisi tehdä useammin. Olen liian laiska mestarikuvaajaksi. 

Rakastan sumua, se on vain niin kaunista. Se saa tutun ja turvallisen näyttämään tyystin erilaiselta, ehkä jopa hieman uhkaavalta. Kuten kauhukirjallisuus.

Kuvista tuli hyviä. Halusin koiranputkien siluetteja metsää ja sumua vasten, vaikka minulle naurettiin. Pidän merkityksellisistä yksityiskohdista. Sumukuvia näkyy siis blogissa vielä pitkään. ;)

Juuri nyt kaipaisin vähän lomaa kirjoittamisesta. Ehkä pidän sen sitten syyskuussa?

Mielessäni oli muutenkin rauhoittaa kuukausi ja tehdä KK:n taustatutkimusta, ennen kuin alan työstää sitä taas syksyllä ja talvella. Finncon-paneeli faktasta ja fiktiosta jotenkin lohdutti minua: tietämättömyyteni ei olekaan voittamaton este, vaan sen yli voi kivuta ajan ja kärsivällisyyden kanssa. Vähemmän Googlea, enemmän kirjastoa.

Ehkä pysyn järjissäni vielä lomaan asti...

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Finncon '14: "Kyllä se siitä" ja muita valheita (osa 5)

 
Mukaan lähti myös STK:n uunituore kirjoitusopas. :D

Viimeiseen postaukseen jäi enää yksi paneeli, sekä tunnelmakuvia reissulta. Myyntipöytien vetovoima ei myöskään hellittänyt vaan con-budjetti meni viimeistä kolikkoa myöten. ;;___;;

Tämä postaus koskee sunnuntaita (osa 2)

14:00 - 15:00 LGBT in science fiction and fantasy

(vas) Suzanne van Rooyen, Markku SoikkelI ja Cheryl Morgan.

14:00 - 15:00 LGBT in science fiction and fantasy

Vertailut eivät ole minusta täysin reiluja, mutta kahdesta vähemmistöpaneelista englanninkielinen oli kieltämättä antoisampi. Olen iloinen, että menimme täpötäyteen paneeliin ajoissa! Kuulijoita nimittäin jouduttiin käännyttämään ovelta jo 10 min ennen paneelin alkua.

Cheryl Morgan naureskelikin heti aluksi, että "LGBT-asiat eivät näköjään kiinnosta ketään" ja twiittasi täydestä salista. Ilmeisesti Morgan on suunnitellut samankaltaista ohjelmaa myös ensivuoden Archipelaconiin, mutta isompaan tilaan, jotta kuulijoitakin mahtuu joukkoon enemmän. :)

Cheryl Morgan on ensimmäinen avoimesti transsukupuolinen Hugo-palkinnon voittaja. Hän kuitenkin kokee, että maailmalla monimuotoisuus ja avoimuus kaipaavat enemmän työtä, erityisesti fandomin omissa tapahtumissa. Worldconissa pitäisi olla LGBT-aiheisia paneeleja. Hänestä näkyvyyden puute on edelleen suuri ongelma. Morgan kertoo, että LGBT-aiheisia kirjoja on ollut olemassa jo kauan (hän mainitsi esimerkin 1940-luvulta), mutta ne on vaiettu kuoliaaksi. Keskustelun avoimen tärkeys näkyy tässä.

Van Rooyen on kirjoittanut jonkin verran LGBT-hahmoja. Hänestä Young Adult-genressä monimuotoisuus näkyy jo. Esimerkiksi Twitterissä on käynnissä "We need diverse books" kampanja. Toisaalta LGBT:stä on muodostumassa myös trendi, eikä sitä aina toteuteta hyvin kirjoissa. Tietämättömyys voi johtaa mm. haitallisten stereotypioiden leviämiseen. Van Rooyen on nähnyt paljon uusia vähemmistöihin kuuluvia kirjailijoita. Agentit ovat myös innostuneet LGBT:stä ja moni on päivittänyt julkiseen profiiliinsa "LGBT friendly" tekstin, mikä on hänestä hieman hassua.

Kustannusmaailmassa näkyi jokin aika sitten paljon whitewashingia, eli hahmojen ihonvärin ja etnisyyden korvaamista valkoisella. Tämä on ilmeisesti luultua yleisempää. Hänestä on ikävää, että YA keskittyy yleensä pinnallisiin ominaisuuksiin romantiikassa. Sankarilla on oltava sixpack ja mallin ulkonäkö jne. Van Rooyen haluaisi nähdä transsukupuolisen Katniss Everdeenin. 

Ikäväksemme missasimme taidekulmauksen lauantaina
ja sunnuntaina ei ollut enää käteistä printtien ostoon! ;;__;;

Morgan kertoo, että ketjukirjakauppojen (esim Barnes & Noble) sisäänostajilla on suuri valta. Ketjukaupat tuottavat 80% kustantamon myynnistä, jolloin muutaman sisäänostajan on mahdollista tehdä omia vaatimuksiaan: "Otamme tämän kirjan jos..." Tummaihoisten sankareiden kirjat eivät myy kuulemman yhtä hyvin kuin valkoisten, joten ne muutetaan. :(

Soikkelin mielestä LGBT-hahmot ovat menestyneet Suomessa hyvin. Erityisesti kyberpunkin rantautuminen Suomeen auttoi esittämään heidät kiinnostavina ja cooleina. Morganista historiaa ei voi tuomita yksiselitteisesti, koska silloin LGBT:stä ei yksinkertaisesti voinut kirjoittaa avoimesti, vaan hahmoista oli kerrottava allegorian kautta esimerkiksi avaruusolentoina. Transihmisiä on vain hyvin pieni määrä populaatiosta. Yleisestiottaen transihmisistä kirjoittavatkin ei-transihmiset ja osa on mennyt tässä hyvin, hyvin metsään. 

Morgan on kuitenkin sitä mieltä, että kirjailijat voivat kehittyä. Ian McDonald kirjoitti kirjan The Sacrifice of fools, jossa avaruusolennon saapuivat maahan ja ihmiset halusivat tulla itsekin kirurgisesti avaruusolennoiksi. Tarinan opetus oli "ettei näistä ihmisistä voisi koskaan tulla avaruusolentoja". McDonald ei kenties ihan tajunnut tarinansa allegoriaa, mutta hän petrasi myöhemmässä kirjassaan River of gods, jossa hän kirjoitti muunsukupuolisesta hahmosta ja onnistui tässä täysin.

Van Rooyen kertoo, että kaapistatulotarinat ovat hyvin yleisiä. Toisaalta seksuaalivähemmistöt kaipaisivat itse tarinoita, joissa suuntautumista ei tarvitse paljastaa ja problematisoida, vaan hahmot ovat sinut itsensä kanssa jo tarinan alkaessa. Näitä tarinoita on hyvin vähän. 

Kustantamot yrittävät yhä "suojella" nuoria, joten ne sterilisoivat YA kirjoja. Esimerkiksi homohahmojen välinen suudelma johtaa isompaan ikärajaan kuin heteroiden suudelma. Hahmojen homoutta myös piilotellaan kirjojen kansista ja kuvauksista, jotta myynti ei kärsisi. Tämä on johtanut "varokaa, sisältää homosisältöä!" tyyppisiin arvosteluihin.

 Sir Roin myyntipöydältä löytyi myös Edgar Allen Poe! XD

Morganin mielestä fanifiktion slash eli homorakkaustarinat ovat heteronaisten fantasioita, eivätkä siten varsinaista homohahmojen edustusta. Slashilla on oma problematiikkaansa. Soikkeli kertoo, että LGBT:llä on pitkä hyväksikäytön historia - esimerkiksi lesbohahmoja on käytetty pitkään miesten fantasioissa. 

Van Rooyen selventää slashin problematiikkaa: osa ihmisistä luulee, että fanifiktion homotroopit esittävät LGBT-ihmiset sellaisina kuin he ovat. Sen sijaan homotroopit viljelevät paikkaansapitämättömiä yleistyksiä homohahmoista - esimerkiksi tekevät toisesta osapuolesta "naisen". Tarinat myös vilisevät stereotypioita, jotka muokkaavat ihmisten suhtautumista homoihin arkielämässäkin. Naiset saattavat etsiä "homokaveria" itselleen tämän perusteella. 

Morgan ei ole täysin vakuuttunut Ursula Le Guinin klassikkokirjasta Pimeyden Vasen Käsi. Se ei ole hänestä transkirja, koska sukupuolen vaihtaminen on avaruusolennoille luonnollinen osa heidän yhteiskuntaansa. Näin ollen sukupuolen vaihtaminen ei aiheuta syrjintää, pelkoa tai epäluuloa oman lajin edustajissa. Kirja oikeastaan pyrkii järkyttämään sukupuolen vaihdoksilla, mikä ei ole hänestä hyvä juttu. Etenkin ulkomailla termiä "gendershock" on käytetty hyväksi esim. murhaoikeudenkäynneissä, joissa järkyttynyt hetero on murhannut LGBT-ihmisen, koska järkyttyi totuudesta niin paljon. "Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin murhata!"

Van Rooyenin mielestä ihmiset eivät ymmärrä omaa viehtymystään transihmisiin, jolloin he hämmentyvät. Häntä inhottaa ajattelumalli, jossa ihmisen on tiedettävä mitä toisella on jalkojensa välissä, jotta hän voi ymmärtää tätä. Ihmiset ovat liian fiksaatioituneita transihmisten anatomiaan! Hänestä LGBT-ihmisten esittäminen fiktiossa avaruusolentoina tai hirviöinä heikentää haluttua viestiä, vaikka tämänkin voi tehdä hyvin.

Kuvassa löytöni gotiikan saralta: Poeta ja Le Fanua.
Sekä tietenkin Korppi-aiheinen riipus!

Yleisöstä kysyttiin miten transihmisiä tulisi kuvailla. Morganin mielestä avain on kunnioitus. Kirjoittajan on muistettava, että transidentiteetin allekin kuuluu paljon erilaisia ihmisiä: transsukupuoliset, muunsukupuoliset, transfeminiiniset, transmaskuliiniset, transvestiitit jne. Tiedä mitä näistä kuvaat! Ei sukupuolenkorjausprosessin läpikäymisiä! Niitä on olemassa jo todella paljon ja siinä keskitytään transsukupuolisuuden outouteen, ei normaaliuuteen. 

Toinen yleisökysymys käsitteli muunsukupuolisten persoonapronomineja. Van Rooyenin mielestä voi käyttää esim. xe, xir, xem. Olennaisinta on kuitenkin se mitä hahmo haluaa käytettävän. Kokemukset vaihtelevat niin paljon, ettei voi sanoa mikä on millekin hahmolle oikea muoto. Sanat linkittyvät vahvasti siihen miten hahmot haluavat, että muut näkevät heidät. Morgan käyttäisi avaruusolennosta xe-muotoa, ihmisestä ei käyttäisi lainkaan pronomineja ja genderqueerista they. 

Lisään tänne vielä oman linkkini jos postauksessa käytetyt termit tuntuvat vierailta. ;) Paneelin lukusuositukset voi tsekata Cheryl Morganin blogista.

*

Lopuksi kiertelimme vielä myyntikojuilla ja käytin viimeiset kolikkoni kajahtaneisiin eläintarroihin (kuvassa ylempänä). Pöllöjen tarinaa voi lukea nettisarjiksesta Otus Opus ja artisti Myrntai löytyy myös Etsystä ♥.

Löysin myös Sir Roin myyntipöydästä ihanan Poen korppi-aiheisen riipuksen ja ylitin budjettini, koska käteinen oli loppu, mutta kortti kelpasi. Nyt voin fiilistellä Poe lukemisiani korpin kanssa (kuvassa ylempänä). 

Aavetaajuuden myyntipöydässä oli innostunutta ja asiantuntevaa palvelua. Sieltä lähtivätkin mukaan Lucilla Linin Kuolema on ikuista unta ja Samuli Antilan Rajoja novellikokoelmat.

Ensi vuonnahan ei ole Finnconia, joten coninnälkäiset suuntaavat katseensa Maarianhaminan Archipelaconiin. Pitää hiukan katsella ensi vuotta. Taukokin voisi tulla tarpeeseen. ;)

Finncon '14: "Kyllä se siitä" ja muita valheita (osa 4)

Viimeinen rutistus vielä!

Railakkaan lauantain jälkeen yritimme pitää sunnuntaina hieman matalampaa profiilia. Paneeleistakin osallistuimme vain kolmeen. Kieltämättä edellisyön drinkit ja hellesää uuvuttivat alta aikayksikön.

Tämä postaus koskee siis sunnuntaita (osa 1).

11:00 - 12:00 Vaniljavanukasta ja vaihtoehtoja
13:00 - 14:00 Maailmankaikkeuden paras turistikohde


Magdalena Hai, Hanna Matilainen, Pasi Karppanen ja Saara Henriksson.

11:00 - 12:00 Vaniljavanukasta ja vaihtoehtoja

Saara Henrikssonin vetämässä paneelissa puhuttiin kotimaisen spefin monimuotoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Henriksson alusti keskustelua kertomalla 1970-luvun feministisestä liikkeestä, joka näkyi myös kirjallisuudessa. Esimerkiksi Margaret Atwoodin kirja Orjattaresi edustaa tätä aikakautta. Karppanen mainitsi Ursula Le Guinin klassikkoteoksen Pimeyden vasen käsi, jossa päähenkilö matkustaa planeetalle, jonka asukkaat ottavat itselleen sukupuolen vain ollessaan kiimassa. Muut panelistit eivät olleet oikeastaan tutustuneet tämän ajan ja suuntauksen kirjoihin.

Henriksson kyseli halutaanko Suomessa spefiin lisää monimuotoisuutta. Matilainen uskoo näin. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa uunituore Keskilinnan ritarit sarja, joka käsittelee homoutta keskiaikaisessa maailmassa. Nykyään näemme myös enemmän naissankareita, jotka saavat olla naisellisia, kun taas aiemmin heiltä odotettiin melkeimpä maskuliinista käytöstä (Lara Croft naispuolinen Indiana Jones). Hain mielestä Suomessa ei ole liikettä monimuotoisuuden puolesta, mutta tarve ja toive ovat luoneet liikehdintää. 

Karppanen uskoo, että yhteiskunnan muutos näkyy myös taiteessa. Esimerkiksi rotu-ja naisasiat heijastuivat ilmapiirin muutoksen myötä Yhdysvalloissa sarjakuviin, kun aiemmin sankarit olivat vain valkoisia miehiä. Henriksson pitää luokkaa, rotua ja sukupuolta asioina, jotka vaikuttavat aina keskenään ristiin. Matilainen korostaa, ettei homous ole monimuotoisessa kirjallisuudessa koko jutun pointti, vaan yksi hahmon ominaisuus. Hai mainitsee, että realismilanussa käsitellään sukupuoli-ja seksuaaliasioita usein ongelmalähtöisesti, kun taas spefissä ei ole perinnettä tälle.

Henrikssonin mielestä Suomi asettaa omat haasteensa monimuotoisuudelle: Meiltä esimerkiksi puuttuvat sukupuolittavat pronominit. Toisaalta kirjoissa on harvemmin kuvia, joten lukijat saattaa muodostaa täysin väärät johtopäätökset ja havahtua totuuteen hahmojen sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai rodusta vasta myöhemmin. Hai kiinnittäisi tässä huomiota kirjailijan tarkoitukseen: halutaanko lukijaa shokeerata paljastuksella vai tapahtuuko se orgaanisesti? Hänestä on virkistävää, kun sukupuolta ei aina tuoda ilmi.

Conista tarttui mukaan myös tällaisia kavereita. ♥ ♥ 

Karppanen näkee Suomen monokulttuurina, jossa monimuotoisuus on yhä marginaalissa. Rodun elementit myös häivytetään usein tekstistä, jolloin lukija kuvittelee hahmot automaattisesti valkoisiksi. Yleisöstä kerrottiin, että Harry Potterin USA versiossa joidenkin hahmojen ihonväri on kirjoitettu selvästi auki, kun taas alkuperäisessä sitä ei mainita. Hain mielestä lukija tulkitsee hahmot aina itsensä kaltaiseksi, jossei heidän ominaisuuksiaan kerrota selvästi. Toisaalta USA:ssa media muokkaa ihmisten ajattelua niin paljon, että vaikkapa latino saattaa kuvitella hahmot automaattisesti valkoisiksi.

Matilainen pohtii, pitäisikö lukijan opetella ajattelemaan vaihtoehtoja tietoisesti? Henrikssonin mielestä hahmon rodun aukikirjoittaminen ja alleviivaaminen on omituista. Onko tässä mahdollisuus ruokkia stereotypioita?

Toisaalta sitä myös tarvitaan, kuten maailmalla tapahtuva "whitewashing" todistaa. Termi tarkoittaa ei-valkoisten hahmojen muuttamista valkoisiksi esim. tarinoiden filmatisoinneissa. Näin on käynyt mm. Maameren tarinoiden minisarjalle (2004) ja Avatar the last airbender elokuvalle (2010). Myös uusimmassa X-men elokuvassa, The Days of Future Past, siirrettiin naishahmon tarina mieshahmolle (Kitty Pride alkuperäisessä sarjakuvassa, Wolverine elokuvassa). Kaupalliset syyt ohjaavat usein näitä valintoja.

Yleisöstä kerrottiin, että USA:n käsikirjoituskoulussa ohjataan kirjoittamaan nimenomaan mieshahmojen tarinoita. Syyksi nimetään tutkimus, jonka mukaan miehet eivät katso naishahmojen tähdittämiä elokuvia. Kyseistä tutkimusta tosin ei olla koskaan tehty. O.O

Kävimme ihastelemassa tauolla lohikäärmeaskartelun tuloksia.
Kieltämättä harmitti kovasti, ettemme ilmoittautuneet sinne. ;;__;;

Hain mielestä kirjailijan on mietittävä mitä kirjoittaa, sillä kirjat muokkaavat myös todellisuutta. Hänestä on surullista, että massamenestys Game of Thrones on niin vanhoillinen, vaikka tarinassa olisi mahdollisuus progressiivisuuteenkin. Henriksson huomauttaa, että GOT:in värilliset kansat ovat orjakansoja. Hän uskoo, että kirjailijat osaavat myös kirjoittaa oman kokemuksensa ulkopuolelta, vaikka kosketuspinnan puute voi epäilyttää. Hai sanoo, että "Jos pystymme kirjoittamaan tarinoita ihmissusista, miksei myös vähemmistöistä?"

Henriksson uskoo, että lukija miettii hahmoja myös kirjoittajan taustan mukaan. Karppasen kokemuksen mukaan 90% kirjoituskilpailu Novan osallistujista kirjoittaa omaa sukupuoltaan. Matilainen on huomannut, että hänen omalle lapselleen on hyvin tärkeää tietää mitä sukupuolta kirjan hahmo on. Karppanen kertoo, että ensimmäinen kysymys synnytyksen jälkeen on lapsen sukupuoli, eikä vaikkapa äidin vointi.

Henriksson kehuu Siiri Enorannan Nokkosvallankumousta, jossa päähenkilön sukupuolta ei kerrota alkuun ja hänen homoutensakin on täysin normaali asia. Matilainen on huomannut, että kun tekstissä piilotellaan hahmon sukupuolta, on hahmo melkein aina homo. Hain mielestä suomalainen spefi ei ole ongelmalähtöistä, eikä se vedä itseensä huomiota, jolloin se jää myös herkästi sivuun.

Suosituksista mainittiin ainakin Risingshadow:n ketju, jonne on kerätty aihetta käsitteleviä kirjoja. Myös Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi näyttää muodostuneen tämäntyyppisen keskustelun kiintiövastaukseksi, vaikka on aika todennäköistä, että aiheesta kiinnostyneet tietävät edes sen etukäteen.

Paneelissa puitiin kieltämättä mielenkiintoista aihetta ja yleisökin oli aktiivinen, mutta tämä jäi minusta aika pintaraapaisuksi ja yksipuoliseksi. Aihepiirin tarkempi rajaus olisi ollut paikallaan ja ehkä paneeliin olisi voinut houkutella myös jonkun vähemmistön edustajan? Kannattaa tsekata seuraavasta postauksesta englanninkielisen LGBT paneelin sato.

(vas) Umbrovialainen ihmissusi, Talvilaakson Emäntä, Pohjolan Turjake
ja hyvin epäilyttävä matkaopas Jake Cannon.

13:00 - 14:00 Maailmankaikkeuden paras turistikohde

Tämä oli mukavan rento paneeli. Shimo Suntilan intergalaktinen pandimensionaalinen matkatoimisto tosin kuulostaa yhä sangen epäilyttävältä tai ainakin turvattomalta tavalta matkustaa paikasta toiseen:

"Voitte heittää henkenne tavalla, jota ette ole kuvitelleetkaan!" - Kenties extremekokemusten havittelijoille? O.o'

Paikalla olivat Talvilaaksossa majataloa pitävä Emäntä (Alatalo, Mustien ruusujen maa), Rahel Barucha, ihmissusi Umbroviasta (Hai, Gigi ja Henry) ja Turjakkeeksi haukuttu kauppamies viikinkiajan Pohjolasta (Hannila, Kaukamoinen). Rahelin matkakommelluksista Finnconiin on enemmänkin juttua Magdalena Hain blogissa.

Talvilaakson äärimmäisen kylmää vuoristoa ja Emännän luksusmajataloa suositeltiin erityisesti rikollisille, jotka haluavat kadota vähin äänin. Talvilaaksossa on ikävä kyllä paleltumisvaara, mutta siellä luvataan leikata jäätyneet varpaat ja sormet pois! Matkassa yhdistyvät Survivor ja Suurin pudottaja!

Viikinkiajan Pohjolassa ihminen on luomua. Paikalle kannattaa tulla erityisesti Juhannuksen Vakkajuhlien aikaan, koska silloin saa kärpässienistä parhaat henkimatkat - jotkut pääsee jopa takaisin. Maksaa voi oravannahoilla!

Umbroviaa suositeltiin patikoitsijoille, joilla on nopeat refleksit. Maan sisällissota saattaa tehdä matkasta mielenkiintoisen, mutta Rahel lupaa viedä kiinnostuneet mukanaan kuninkaan palatsiin syömään Luopion sydämen! Susikuningatar nousee! Menetetyt ruumiinjäsenet voi korvata keinotekoisilla.

Sunnuntain viimeinen paneeli seuraavassa postauksessa. ;)

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Finncon '14: "Kyllä se siitä" ja muita valheita (osa 3)

Myyntipöydässä Finnconin fanituotteita ja muuta ihanaa. :D

Seikkailu Finnconissa jatkui. Kiiruhdimme edellisestä paneelista aikalailla suorinta tietä seuraavaan, joka olikin hieman poikkeuksellinen ohjelmanumero...

15:00 - 16:00 Nova kirjoituskilpailun palkintojen jako
16:00 - 17:00 Faktan ja fiktion suhde

Kuten ohjelmista huomaa, minulle kävi Novan kanssa aika klassisesti: juuri kun luovuin toivosta ja huutelin sijoittumattomuuttani blogissakin, tulikin tieto sijoittumisesta. Sijoittuneillehan ei vaan kerrota etukäteen, mille sijalle pääsit, joten seuraava puolitoista viikkoa oli aikamoista tunnemyllerrystä. ;)

Nova-sihteeri Leila Paananen ja tuomareista Tarja Sipiläinen.

15:00 - 16:00 Nova kirjoituskilpailun palkintojen jako

Kolmen aikaan olin aivan kypsä henkiseksi hermoraunioksi. Alkuun jaettiin Kosmoskynä-palkinto Pasi Karppaselle, jonka panos fandom-aktiivina on ollut tärkeä osa suomalaisen sci-fi harrastuksen elpymistä 2000-luvulla. Hän on mm. vastuussa Nova kirjoituskilpailun perustamisesta.

Sen jälkeen alkoi todellinen kärvistely. Olin jokaisen novellin kohdalla satavarma, että nyt tulee oma nimi, vaikka novellin genre, nimi ja kuvaus olikin tyystin eri. Sitten kun oma novelli tuli, en tajunnut yhtään mitään ennen omaa nimeäni (O.O'). Paikalla oli joitain Top 10 edustajia, mutta vähemmän kuin odotin.

En nyt mainitse tarkkaa sijoittumistani, sillä haluan säilyttää edes illuusion salaisesta henkilöllisyydestäni. Älkää siis pliis mainitko tarkkaa sijoitusta kommenteissakaan, jos sen tiedätte tai arvaatte. ;)

Saimme tuomareilta kunniakirjat, henkilökohtaiset palautteet ja ruusut, jonka jälkeen meitä vielä kuvattiin ja haastateltiin hieman. Vastailimme kysymyksiin tavoitteistamme kirjoittamisen suhteen, novellien syntyprosesseista ja kirjoittamisen merkityksestä noin yleensä.

Saamani kirjallinen palaute oli oikein jees ja olen sen kanssa aikalailla samaa mieltä. Kisanovellinihan oli ensimmäisiä kirjoittamiani novelleja, joten en osannut kiskoa siitä ihan kaikkia tehoja irti. Nykyisin novellin muoto on jo paremmin hanskassa. Hauska kumminkin huomata kuinka paljon se on jo ennustellut kuluneen vuoden aikana muotoutunutta ääntä ja tyyliä, vaikka onkin viime kesän tuotoksia.

Lopuksi vielä avopuolisoni kannustavat sanat: "Jos se pääsi 200 novellin joukosta Top 10:een, ei se voi olla ihan paska." :D :D

Hannu Rajaniemi, Tiina Raevaara, Johanna Sinisalo ja Jukka Halme.

16:00 - 17:00 Faktan ja fiktion suhde

Tämä paneeli kiinnosti minua erityisesti, sillä paikalla oli kolme kovan luokan kirjailijaa, joilla ei taida olla uskottavuusongelmia mentiin miten villeihin visioihin vain.

Rajaniemi kertoi, että hänellä on erityinen viehtymys valmiisiin juonikaavioihin tarinan rakennusvaiheessa ja myöhemmin editoidessa. Hän tunnistaa kyllä niiden puutteet, eikä nojaa kaavioihin yksinomaan. Tikapuut voikin heittää pois, kun niitä ei enää tarvita. Raevaara tunnistaa oman tutkijantaustansa kirjoittamisessaan: hänkin lähtee usein liikkeelle formaalin mallin tai muotin mukaan. Hänestä ne antavat tarvittavan tuen luomisen vapauteen.

Sinisalo pitää taustatiedon hankkimista mielenkiintoisena työvaiheena. Hänestä tausta kirjoittaa teosta kirjailijan rinnalla. Esimerkiksi mehiläiskadosta kiinnostuminen antoi romaanin aiheen. Rajaniemi kertoo kiinnostuvansa usein todellisuuden kummallisista asioita, jotka ovat niin hulluja ettei niitä usko todeksi. Esimerkiksi 1800-luvulla spiritismia tutkittiin kuin tiedettä ja yritettiin saada aikaan henkivoimalla toimivaa ompelukonetta.

Sinisalo kuulee usein, että tutkijataustaisten kirjoittajien teksti olisi mukamas kuivaa ja tylsää. Raevaara komppaa tätä ja kertoo nähneensä tämän mm. esikoiskirjansa kritiikeissä. Halme puolestaan huomauttaa, että sci-fikirjoittajat ovat olleet professoreita kautta aikojen! Rajaniemi uskoisi kirjoittavansa ilman tutkijataustaakin, mutta millaista hänen tekstinsä silloin olisi?

Sinisalon mielestä tutkijakirjailijat ovat "luotettavaa luettavaa", koska he ovat tottuneet tekemään loogisia johtopäätöksiä, jolloin tämä heijastuu kykyyn rakentaa looginen maailma ja tarina. Raevaara ei pidä siitä, että termistöä ja kuvastoa käytetään vain pintakoristeena tarinassa. Syvällisen ymmärryksen puute näkyy kyllä lukijalle. 

Aavetaajuuden kaupassa oli kieltämättä kirjoittajaa kiinnostava hylly:
Salatiede ja muu sekava. Inspiroivaa faktaa?

Raevaaraa inspiroivat maailman kuvat ja tunnelmat. Tieteellisistä artikkeleista hän muistaa usein yksittäisiä lauseita, kuten tarhaketuille tehdyn tutkimuksen lauseen "neljännessä sukupolvessa ketut alkoivat heiluttaa häntäänsä".

Tässä vaiheessa Sinisalo kaivoi esiin 2005 vuoden Science lehden ja kertoi bonganneensa siitä oheiset aiheet:

  • valaanpyynnin kielto vähentänyt merilehmien lukumäärää
  • dinosaurukset konttasivat
  • puut erittävät ilmaan mm. diabeteksen oireita helpottavia aineita
  • varhaisimmat versiot Shakespearen näytelmistä on tunnistettu päällekkäiskuvametodin avulla
  • Australiassa on olentoja, jotka elävät ikuisessa pimeydessä ja kykenevät mutatoimaan peniksensä

Sinisalo pyysi ettemme nyysisi aiheita. Ne ovat kuulemman hänellä jo varauksessa. ;)

Rajaniemen mielestä faktan kirjoittamisen ei eroa kauheasti fiktiosta. Rahoitushakemuksiinkin pitäisi visioida tulevaisuus 40 vuoden päähän! Hän mainitsi Richard Rhodesin kirjan The making of the atomic bomb esimerkkinä faktasta, joka on kirjoitettu fiktion keinoin. Kirjassa on esimerkiksi pysähdytty kuvaamaan laboratorion tunnelmia.

Sinisalon mielestä kirjoittaminen kutsuu luokseen synkronisiteettiä, eli merkitseviä yhteensattumia. Kun Sinisalo kirjoitti mehiläiskirjaa, tuntuivat kaikki puhuvan mehiläisistä. Tosiasiassa hän ei vain aiemmin kiinnittänyt mehiläisiin samalla tavoin huomiota. Välillä hän haluaa jopa uskoa universumin järjestävän asiat näin, jotta kirja tulisi kirjoitetuksi. Raevaara kuvailee tätä heikkojen signaalien aistimiseksi. Kirjoittaessaan koiratietokirjaa hän näki koiria kaikkialla.

Rajaniemi kuvailee toisia ideoita tahmeammiksi kuin toisia. Kohdalle tarvitaankin sellainen idea, joka lähtee vyörymään lumipallon lailla ja tartuttaa itseensä muitakin ideoita. Sinisalon mielestä yksi idea ei riitä, vaan romaanissa limittyvät useat ideat. Romaanissa törmäytetään vaikeita asioita ja yhteenkulumattomia ideoita. Rajaniemi mainitsi tässä sivuston, joka esittelee outoja korrelaatioita, mutta osoite meni minulta ikävä kyllä ohi. :(

Conissa oli myös esillä Henry Söderlundin
Everything is better with goggles- taidenäyttely.


Sinisalon mielestä eksposition kirjoittaminen työlästä, sillä siitä tulee helposti puuduttavaa. Monimutkaisten asioiden selittäminen onkin hankalaa. Tämän vuoksi hänen kirjoissaan nähdään usein lehtileikkeitä tai muuta faktaa tarinan seassa. Raevaaran mielestä tämä on kaiken fiktion ongelma, ei vain tiedeaiheiden. Sinisalo vastaa, että fantasiassa mennään vielä pidemmälle, sillä lukijaa ympäröivä maailma on niin vieras.

Rajaniemen omissa kirjoissa ei ole kauheasti ekspositiota. Hänestä sci-filukijoille on kehittynyt loistava "maailman lukutaito", mikä on hyvä asia, sillä lukija näkee maailmasta aina vain hyvin pienen palan kerrallaan. Eksposition välttely on hänestä oikeastaan moderni ilmiö, joka on seurausta siitä, että korostamme yhdessä henkilössä pysyvää näkökulmaa.

Sinisalo kirjoittaneensa nuorempana avaruussci-fiä, josta ei tiennyt yhtään mitään. Sen ajan kirjoittajilla oli vielä tähtitiedetausta. Raevaara kokee olevansa liian lähellä omaa alaansa, genetiikkaa, jotta voisi kirjoittaa siitä. Rajaniemen mielestä etäisyys on aina käsittelyn vaatimus. Omasta työstä on vaikea löytää ideoita ja inspiraatiota.

*

Porukkamme jätti iltaohjelman välistä ja vetäydyimme sen sijaan omiin oloihimme. Teimme ruokaa (kirjoittajatkin osaavat edes joskus!), joimme coctaileja ja skumppaa ja kuuntelimme ajattomia musiikkihelmiä, kuten Village Peoplen "Macho man".

Humalassa saatoin myös lukea kavereille ääneen "Taivaalta pudonneen eläintarhan" esipuheen. Onneksi olemassaoleva STK (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat) ei ole lähellekään yhtä pelottava kuin esipuheen fiktiivinen "terroristijärjestö" STY (Suomen tieteiskirjoittajien yhdistys). O.o'

Seuraavassa osassa sitten sunnuntain ohjelmaa! :)

Finncon '14: "Kyllä se siitä" ja muita valheita (osa 2)


 Päivän teemaan sopiva kriisipakkaus kulki mukana. :D :D

Puolentoistatunnin tehopaneeli fantasian ykkösnimien kanssa omi kokonaisen postauksen, mutta olin kyllä lauantaina muissakin paneeleissa. ;)

Tämä postaus koskee lauantaita (osa 2).

13:00 - 14:00 Tulevaisuuden kirja
14:00 - 15 :00 Hyvää shittiä vai ihan paskaa

(vas) Markku Soikkeli, Kari Kallio, Kari Lehtonen, 
J.S. Meresmaa (piilossa) ja Kanerva Eskola.

13:00 - 14:00 Tulevaisuuden kirja

Tulevaisuuden kirja paneelissa ennustettiin e-kirjan läpimurtoa Suomessa. Näkökulmia oli laajalti: Markku Soikkeli on kriitikko, Kimmo Kallio työskentelee Poesia kustantamossa, Kimmo Lehtonen toimittaa Tähtivaeltajaa, J.S. Meresmaa on Osuuskumma kustannuksen jäsen ja Kanerva Eskola on Atenan kustannustoimittaja.

Soikkeli aloitti kertomalla, että Britanniassa jo 1/3 myydyistä kirjoista on e-kirjoja. On myös ennustettu, että 2018 mennessa e-kirjojen myynti ohittaa perinteisen kirjamyynnin Britanniassa. Suomessa läpimurtoa on jo ounasteltu pitkään, mutta missä se viipyy? Eskola kertoi, että e-kirja on todella marginaalinen Suomessa (alle 5% myynnistä). Suurin syy tähän on e-kirjojen kehittymätön jakelu. Systeemi ei myöskään ole paljon lukeville senioreille käyttäjäystävällinen, joka hidastaa kehitystä.

Meresmaa kertoo, ettei hänen ensimmäille lukulaitteelleen löytynyt käyttöä. Hän koki verkkokauppojen laajat hinnoitteluerot hankaliksi vertailla. Kindlen hankinnan myötä Meresmaa alkoi innostua e-kirjoista, koska "laite on tehty idiooteille" ja siten hyvin helppokäyttöinen. Häntä kuitenkin huolestuttaa Amazonin markkina-asema ja epäeettiset toimintatavat.

Lehtosen mielestä Amazon ei kyykytä Hatchettea. Suomalaiselle amerikkalaisten kirjajättien kiista ei kenties ole kauhean tuttu juttu, joten ei siitä enempää tässä (aiheesta nopeasti kärryille lukemalla esim. tämä artikkelin tai tsekkaamalla Chuck Wendigin postauksia aiheesta).

Conissa oli aivan loistava kirjakirppis! Tässä hieman löydöksiä...

Lehtonen uskoo, että tulevaisuuden e-kirjat luetaan älypuhelimilla. Suomessa e-kirjan voittokulun esteenä on sisällön puute: ei sisältöä, ei ostajia. Kustantamot taas eivät sitoudu liian marginaaliseen tuoteryhmään. Toivomme onkin laitettava pienten toimijoiden varaan, jotka voivat luoda ensin vain digisisältöä. Tämä uniikki materiaali pakottaa lukijat ostamaan e-kirjan, koska sitä ei saada muualta.

Kallio on sitä mieltä, että pirstoutuvat maut ja genret johtavat myös myyntikanavien pirstoutumiseen. Bestsellerit myydään eri kanavien kautta kuin pienten myyntien kirjat. Hän pitää myös kirjan kohtalon päättämisessä tärkeässä roolissa sosiaalista vaihtoa. Kirjojen lainaus ja vuokraus ovat tärkeä osa käyttäjäkokemusta. E-kirjan ja painetun kirjan ALV ero näkyy myös hinnoissa (10% vs 24%). Ihmiset haluavat yhä ostaa kirjoja paperisina, koska he haluavat rauhoittua kirjan parissa. Padit on kuitenkin optimoitu multimedian kulutusta varten - ei ensisijaisesti kirjoille.  

Eskola uskoo, että olemme menossa yleiskoneiden suuntaan, jolloin kaikki sisältö on saatavissa kaikkialta. Häntä kuitenkin huolestuttaa riippuvaisuutemme sähköstä. Jos jotain tapahtuu, kaikki on poissa. E-kirja ei myöskään kilpaile vain fyysisen kirjan kanssa, vaan kaiken sisällön: elokuvien, internetin, youtuben jne. Laitteella kaikki sisältö on saman arvoista. 

Meresmaa näkee Kindlen fyysisen kirjan ja e-kirjan välimuotona. Laitteella ei voi tehdä muuta kuin lukea, jolloin ympäristö on rauhoitettu. E-kirjat ovatkin hänestä fyysisen kirjan rinnalla, eivät korvaava tuote. Hän kertoo itse tutustuneensa moneen myöhemmin fyysisenä hankkimaansa kirjaan ensin e-kirjana.

Uutena ostetuissa kirjoissa mentiin näköjään
tyystin novellikokoelmien puolelle.


Eskolan mukaan omakustannemarkkinat ovat räjähtäneet Britanniassa. Hänestä kustannuslaitoksen läpi kulkenut teksti on kuitenkin laadukkaampaa, ellei omakustannekirjailija ole oikeasti huolehtinut tekstinsa oikolukemisesta ja kustannustoimituksesta erikseen. Eskola uumoileekin, että tässä voi olla tulevaisuuden kustantamoiden muoto: freelance-kustannustoimittajat, jotka tekevät mittatilaustöitä kirjojen parissa. Tämä on yksi tapa, jolla kustantamot voivat säilyä. Hän myös pohtii jääkö kustannustoiminta täysin Amazonin armoille tulevaisuudessa jos kustantamot katoavat. Isot firmat kun määrittelevät kirjan jakelukanavat. 

Kallio pitää kirjastoja ja julkisia toimijoita tärkeinä. Ne ovat kuitenkin hyvin kustantamotietoisia ja pienten kustantamoiden kirjojen luullaan usein huonolaatuisiksi. Pahimmillaan näistä tahoista tulee portinvartijoita. Kallio uskoo kustantamoiden pysyvyyteen, sillä lukijat haluavat ns. laatuleiman, jonka perusteella seuloa kirjavalikoimaa. 

Lehtosen mielestä kirjat olivat ennen pyhiä, mutta niistä on tullut nyttemmin kertakäyttötavaraa. Kirjaa onkin siksi myytyvä kuin kahvikuppia, ei shamppanjalasia. Sen on oltava heti saatavilla, vain muutaman klikkauksen päässä. Sisältö on tärkein, ei kirjan muoto. Meresmaasta sähköinen muoto ei voi korvata kaikkea. Esimerkiksi tietyt kuvakirjat kaipaavat kosketusta ja hypistelyä. Painetuista kirjoista tulee todennäköisesti arvoesine, kun taas e-kirjoista käyttötavaraa. 

Eskola uskoo, että kirjoilla on emotionaalista arvoa. Lukija muistaa pitkään missä luki kirjan ja mitä silloin tunsi. Kirjan suosioon vaikuttaa se, miten kirjan reaaliaikaista kokemusta saadaan markkinoitua tulevaisuudessa. Somekeskustelu on vaikeaa, koska kirja on niin hidas lukea. Tähän auttavat erityisesti kirjapiirit. Myös bloggaajat tuovat lukukokemuksille välittömyyttä. Kustantajat haluavat myös luoda yhteisöllisyyttä kirjojen ympärille esimerkiksi tapahtumilla. Harry Potter teki kirjan ostamisestakin yhteisöllisen tapahtuman. 

Petri Hiltunen, Markku Lappalainen, (tekninen tuki?), Tiina Raevaara,
Veikko Laeslehto,
Marko Ahonen. Panelisteilla oli hauskaa. :D

14:00 - 15 :00 Hyvää shittiä vai ihan paskaa

Tämä oli loistava välipaneeli, jossa en edes yrittänyt kirjata ylös keskustelua. Paneelin pointtina oli selvittää ovatko elokuvat Star Trek: In the darkness ja Prometheus hyviä vai huonoja elokuvia.

Paneelistien kärjistyneet kommentit näistä sci-fi helmistä olivat kyllä aivan loistavia! Prometheusta dissattiin oikein kunnolla ja yleisö sai nauraa itsensä kipeiksi. Star Trekin kohdalla keskustelu hieman laimeni - varmaan siksi, että se edes näyttää pintapuolisesti pätevältä elokuvalta.

Mielenkiintoinen pointti on se, että molempia leffoja on ollut käsikirjoittamassa Damon Lindeloff, joka tunnetaan myös kolmannesta hämärästä menestyksestä: LOST tv-sarjasta. Itse olen onnellinen jos en enää koskaan näe miehen skriivaamaa leffaa tai sarjaa. 

Lopuksi elokuvien kohtalo äänestettiin: Prometheus sai paskaleiman ja Star Trek hyvän shitin kunniamerkin. Oli kuitenkin kiva huomata, että en ole yksin nolon mielipiteeni kanssa (fanitan Prometheusta puutteista huolimatta ja Trekki on minusta huono) - muutkin äänestivät toisin!

Raahasin myös paneeliin kirjoittajakaverini, joka ei ollut nähnyt kumpaakaan elokuvista. Hän vaikutti paneelin jälkeen hieman järkyttyneeltä - sori sori! Näin siinä käy, kun uskoo ohjelmavalintansa epämääräisiin käsiin. ;)

Seuraavassa postauksessa loput lauantain ohjelmasta. :)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Finncon '14: "Kyllä se siitä" ja muita valheita (osa 1)

Finnconissa taas! Valas lupaili aurinkoa ja onnea.

Tämän postauksen nimi tulee ihan puhtaasti kahdesta asiasta: a) Finnconin logossa on Motivaatiovalaan enkeliserkku (valashan hokee "kyllä se siitä"), b) ainoa tapa selviytyä tapahtumasta on hokea "kyllä se siitä", vaikka sielusi imettäisiin kehostasi, rahat lompakostasi ja iho jaloistasi. No hard feelings there! ;)

Mutta joo, osallistuimme Finnconiin sekavalla kokoonpanolla. Minä ajoin etelästä Jyväskylään Been kanssa ja seuraamme liittyivät myös Lila, Dee ja Malna. Sekoilua riitti milloin missäkin!

Tavalliseen tapaani tein myös ekstensiiviset muistiinpanot paneeleista, ostin kirjavuoren (kirottu kirppis!), krääsää ja sekoilimme porukalla milloin missäkin. Ehkä pitäydymme kuitenkin paneeleiden sisällössä tämän postauksen aikana. ;D

Tämä postaus kertoo lauantaista (osa 1). 

10:30 - 12:00 Tarina joka ei mahtunut yhteen kirjaan

(vas) Eija Lappalainen, J.S. Meresmaa, Helena Waris,
Anu Holopainen ja Magdalena Hai.

Tarina joka ei mahtunut yhteen kirjaan-paneeli kertoi fantasiakirjailijoiden kokemuksia sarjan kirjoittamisesta.

Anu Holopainen lähti kirjoittamaan Sonja-sarjaa aluksi kirja kirjalta ja fiiliksen mukaan. Hänen viime vuotinen Joulukalenteri-projektinsa mahdollisti sarjan lankojen sitomisen yhteen vuosienkin jälkeen. Pohjoistuuli-sarja puolestaan oli kustantajan idea. Animorphis-sarjan menestyksen myötä Anulta pyydettiin muotoa muuttavaa hahmoa, johon Anu tarttui Sinisilmässä. Syysmaan hän visioi sarjaksi alusta lähtien. Holopaiselle Syysmaa on tribuutti Thief pelisarjalle, johon feministiset elementit tarttuivat, kun hänen piti perustella miksi naishahmot elivät lain tuolla puolen.

J.S Meresmaalla ei ollut ennakkosuunnitelmia sarjasta. Ensin hän vain kirjoitti Mifonkeja ja huomasi sitten, että tarina jää kirjan lopussa kesken. Sarjaa alettiin visioita trilogiaksi, mutta se paisui myöhemmin, eikä jää neljänteenkään osaan. Meresmaan tarina on kasvanut orgaanisesti ja hän kokee "asioiden lopettamisen" vaikeaksi. Keskilinnan Ritarit sarjan aloittamista hän luonnehtii leikkisästi vahingoksi. Se on onneksi vain trilogia ja pienoisromaanikokokin rajoittaa. Nykyisin hän myös hallitsee suunnittelun paremmin.

Eija Lappalainen kirjoitti Routasisarukset sarjan yhdessä Anne Leinosen kanssa. He vain huomasivat, että heidän kirjoittamansa maailma oli liian laaja yhteen kirjaan. Maailmankuvaus ja usea näkökulmahahmo veivät paljon aikaa ja sivutilaa. He kirjoittivat ensimmäisen kirjan jälkeen kustantamolle synopsiksen koko trilogiasta. Sivumäärä tosin paisui kirja kirjalta isommaksi (yht 1200 sivua!).

Magdalena Hai halusi Gigistä ja Henrystä trilogian. Hän myös suunnitteli kirjat tietoisesti kasvaviksi, jolloin kirjojen mitta on pidentynyt päähenkilön henkisen kasvun myötä. Hän möi kirjat kustantamolle yksi kerrallaan, joten etenkin ensimmäisen osan piti seistä myös omillaan. Hai on kirjoittanut myös samaan maailmaan sijoittuvia novelleja (esim. Osuuskumman steampunk antologioihin). Maailman laajennus on sujunut novelleissa historiassa eteen ja taakse. Henryn ja Gigin tarina kuitenkin loppuu trilogiaan.

Onko sarja kahle vai mahdollisuus?

Lappalaisen mielestä on vapauttavaa keskittyä 3 vuotta samaan asiaan. Ideat sai istutettua valmiiseen ympäristöön, eikä ollut kiirettä keksiä uutta. Meresmaalle sarja oli myös kahle. Hänellä on valtava ideariihi, jota ei voi toteuttaa sarjan asettamien rajoitusten vuoksi. Toisaalta hän saa keskittyä vain yhteen asiaan. Sarjan kirjoilla on oma aikataulunsa, kun lukijat odottavat uutta kirjaa joka vuosi.

Holopainen näkee sarjan parisuhteena: alussa on ihanaa, mutta lopulta alkaa myös tympiä. Onneksi kustantaja halusi sarjaa lisää. Toisaalta hänen aikuisten kirjansa, Ilmeetön mies,  jäi Syysmaan varjoon, mikä harmittaa. Hän piti bileet, kun sarja loppui. Vanha suola janottaa, kuten Joulukalenterissa nähtiin. Välillä kirjailija kaipaa itsekin "lopetusta".

Hai kirjoitti trilogiansa lyhyen ajan sisällä ja koki saman tunneskaalan innostuksesta kyllästymiseen kuin Holopainen. Toisaalta nyt hänen tekee mieli viivytellä, koska oikovedoksen jälkeen hän joutuu sanomaan hyvästi. Waris kertoo päässeensä viimein kuiville 26 vuoden riippuvuudesta (sarja kirjoittamiseen kulunut aika).

Myyntipöydistä saattoi bongailla löytöjä. Minulle esim.
Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha. :D


Mikä houkuttelee takaisin sarjan pariin?

Lappalainen innostuisi palaamaan Routasisarusten luo jos tarina muutettaisiin toiseen formaattiin, esim. TV:seen tai elokuvaksi. Lukijatkin ovat pyytäneet novelleja sivuhahmoista. Holopaisen mielestä "rahantäytteisen kottikärryn kanssa palaava eksä" on aina tervetullut näky. Hän kyllä kirjoittaa, kunhan on rahaa siihen ja elämiseen. Meresmaa uskoo, että vaikka päähenkilöiden tarina päättyy, ei niiden maailma pääty koskaan. Uudet näkökulmat ovat mahdollisia.

Voiko fantasiassa olla yksittäisiä teoksia?

Meresmaan mielestä fantasiaa voi olla missä muodossa vain. Ei maailmasta tarvitse ottaa kaikkia tehoja irti. Lappalainen ei ikäväkseen usein ehdi lukea kuin ensimmäisen kirjan sarjasta. Hai kertoo, että USA:ssa harrastetaan "pakkosarjoitusta", eli yksittäinen kirja venytetään pakolla sarjaksi, vaikka sen keskeinen idea ei kannattele useampaa osaa. Tämä on väärin tarinaa kohtaan.

Holopainen pitää trilogiaa fantasiabuumin oletusmittana. Moni lukija tulkitsi hänen kirjaansa Molemmin jaloin sarjan aloitusosaksi, vaikka avoin loppu vain on hänelle mieluisa tapa kertoa tarinaa. Meresmaa valittelee lukevansa vähän: Tarve kertoa omia tarinoita on suurempi kuin lukea muiden tarinoita.

Hai uskoo sarjojen menevän toisinaan huonommiksi, koska niissä toistetaan ja suurennellaan samoja asioita. Esimerkiksi Eddingsin fantasiasarjat toistavat samoja juonia yllätyksettömästi ja Ricen vampyyrikirjat menevät uskomattomiksi edetessään. Sarjat jatkuvat, vaikka kirjailijoilla ei ole enää mitään sanottavaa.

Pitääkö sarjan väliosan olla itsenäinen kirja?

Hai kertoo lukijoidensa hypänneen onnistuneesti sarjan kyytiin Kellopelikuninkaastakin. Toisaalta sitä on myös luonnehdittu "tyypilliseksi kakkososaksi", jossa on siirtymävaihe. Holopaisesta on älytöntä vaatia keskimmäiseltä kirjalta itsenäisyyttä. Waris kertoo sekoittaneensa lukijoiden pasmat kirjoittamalla aikahypyn ja uudet päähenkilöt keskimmäiseen osaan, Sudenlapsiin.

Jokin verran tämä riippuu myös siitä, onko kirjoissa yhtenäistä tarinaa, kertoo Holopainen. Syysmaassa päähenkilöt vaihtuivat kirjasta toiseen. Lukijalla on vastuu jos hän aloittaa tarinan keskeltä. Meresmaa tuntee hieman syyllisyyttä siitä, ettei Mifongin Aika seiso omillaan. Toisaalta siitä aloittaneet lukijat ovat kokeneet pysyvänsä kärryillä tarinassa.

Meresmaa vertaa kirjoittamista puutarhan hoitoon. Mifonki-sarja on kasvanut innokkaasti (ruusupensas), kun taas Keskilinnan Ritarit on hallitumpi kokonaisuus (bonsai). Sarjaa kirjoittaessa ei onneksi tule toisen kirjan tyhjyyttä, joten tämä on kirjailijalle turvallisempaa.

 Tämän myyntipöydän kiersin kaukaa yrityksissäni vältellä vararikkoa. :D

Voiko sarjan kanssa kirjoittaa itsensä nurkkaan?

Lappalainen myöntää palanneensa aina edellisiin osiin, koska ei muistanut kaikkia tapahtumia. He kirjoittivat yhden kirjan vuodessa ja tarina jatkui siitä mihin edellinen jäi. Hän myös teki muistiinpanoja tarinasta seuraavia osia varten lukiessaan oikovedosta. Waris kertoo jättäneensä post it-lappusia mm. saunaan. Esilukijat kuuleman bongaavat jatkumovirheet erinomaisesti.

Meresmaa kertoo unohtaneensa kerran Danten puuman, Roun, laivamatkalta ("missä puuma?!"). Hän joutui palaamaan kymmeniä sivuja taaksepäin ja kirjoittamaan puuman mukaan kohtauksiin. Meresmaa uskookin, että nurkista pääsee aina pois, vaikka olisi seikkailijakirjailija.

Lappalainen ja Leinonen kirjoittivat sarjaa vuorotellen, joten molemmat huomasivat toistensa epäjohdonmukaisuuksia ja mokia. Heille oli tärkeää suunnitella ennakkoon jokaiselle hahmolle selkeä kehityskaari. He eivät halunneet mustavalkoisia hyviksiä ja pahiksia.

Holopaisella ei ole ollut isoja nurkkia. Kerran kustannustoimittaja tosin kommentoi: "Eikös tämä hahmo kuollut jo 100 sivua sitten?". Syysmaan 4.osan kohdalla Holopainen päätti kirjoittaa tarinalle "Raamatun", jossa olivat tärkeimmät tiedot. Joulukalenterin lyhyttarinoita varten hän luki vanhat tarinat ja teki muistiinpanot niistä. Tarinoissa on huikeasti pieniä yksityiskohtia muistettavana!

Meresmaa piirsi Mifonki-sarjan hahmoille sukutaulut kustantamon pyynnöstä. Hän kertoo suunnitelleensa aluksi liian vähän. Nykyään hänellä on muistikirjoja, mutta ne joutuvat hukkaan ja niissä on löytyessään keskenään erilaisia versioita suunnitelmista. Hänen tapansa tehdä asioita voi vaikuttaa muista kaoottiselta. Tarinoiden luettelomaiset faktat on kirjoitettava ylös, kuten se missä mitkäkin esineet ovat milloinkin.

Hailla on ajankäyttöongelma: asiat tapahtuvat sivuilla oudossa järjestyksessä. Siispä hän tekee aikalinjoja. Trilogiassa on paljon matkustamista, joka vaatii miettimistä. Millä matkustetaan, minne? Lappalaisen mielestä vuodenaikojen seuraaminen on hankalaa.

Wariksen mielestä piirtäminen on tässä suhteessa suuri apu. Meresmaa piirtelee luonnostaan paljon kaavioita ja laskee hahmojen ajankäyttöä tarinassa. Lappalainen kertoo kartoittaneensa Leinosen kanssa Routasisarusten maailman historian nykypäivästä tarinan nykyhetkeen. Kokonaisuus olisi muuten vaikea pitää kasassa.

Sarjojen kustantamisesta

Meresmaa on kuullut mantran "kustantamoilla menee huonosti" aika usein. Nykyhetkeä leimaa kustantamoiden suuri murros, joka tekee kirjailijan työstä epävarmaa. Meresmaan Mifonki-sarjan kustantaja vaihtuikin yllättäen. Kolmannen osan käsikirjoitus oli jo painovalmis, kun häntä pyydettiin muuttamaan sen loppu, jotta trilogia saadaan päätökseen. Tämä tuli kirjailijalle yllätyksenä. Hänen oli mietittävä tarkkaan onko tämä se uhraus, joka hänen on tehtävä, jotta hänen kirjojaan yhä kustannetaan. Lopulta hän päätti, ettei voi typistää keskeneräistä tarinaa. Siispä kustantamo kieltäytyi kustantamasta kolmatta osaa.

Sarjalla kävi tuuri, sillä aiheesta syntynyt pieni nettikohu sai muut kustantamot kiinnostumaan siitä. Näin Meresmaa tutustui uuteen kustantajaansa Myllylahteen. Uusi kustantaja on aikamoinen lottovoitto, sillä keskeneräinen sarja on myös suuri riski. Näitä ikävyyksiä kuulemman tapahtuu paljon enemmänkin, mutta niitä ei yleensä puida julkisuudessa, vaan tilanne käännetään "kirjailijan häpeäksi". Meresmaan mielestä myyntiluvuissakaan ei ollut mitään häpeämistä. :(

Fantasia aiheisia tunnelmia myyntipöydiltä.

Markkiointi hyytyy usein kesken matkan

Lappalainen kertoo aloitusosan saaneen suurimman huomion (kirja sai mm. Junior Finlandia ehdokkuuden). Lanun markkinointi onkin usein kirjailijan käsissä. Toisaalta tämä tasapäistää kustantamon menestyjät ja keskikastin. Meresmaan mielestä kustantamot ajattelevat, että on hyödyllisempää markkinoida yhtä teosta paljon kuin kaikkia tasavertaisesti. Suomessa on paljon pullonkauloja. Esimerkiksi Suomalaisessa kirjakaupassa on yksi sisäänostaja, joka on vakuutettava, jotta kirjan saa hyllyyn.

Hai kokee, että Karistolla on tasa-arvoinen markkinointisysteemi. Lehtiarvosteluiden hän kokee kadonneen. Hän kaipaisi myös arvosteluita sarjasta kokonaisuutena. Lappalainen kertoo, että lehtiala on kokonut murroksen parin viime vuoden aikana. Samoja arvosteluita kierrätetään useissa paperilehdissä. Hain mielestä tässä on se vaara, että sama nuiva arvostelu pyörii joka paikassa. Meresmaa ei enää edes odota lehtiarvosteluita sarjan uudemmille osille.

Wariksen mielestä lehtien kulttuuritoimitukset ovat näivettyneet. Pahimmillaan urheilutoimittaja hoitaa kulttuurin sivutoimenaan. Onneksi kirjablogit antavat kirjoille yhä näkyvyyttä!

Millä Suomesta suuri menestystarina?

Holopaiselle aggressiivinen markkinointi näyttelee tärkeää osaa menestyksessä. Myös alusta asti suunniteltu yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä. Meresmaa kokee, että Suomessa on hyvä kasvualusta menestykselle. Kirjavienti on kuitenkin meillä yhä lapsenkengissään. Hai pohtii englanniksi kirjoittamisen merkitystä, käännöksiä kun karsastetaan ulkomailla.

Meresmaa uskoo Harper Collinsin kiinnostuneen Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta, koska siitä oli käännös heti saatavilla. Holopainen uskoo, että Suomi on  tulossa kirjamaailmassa muotiin. Waris huomauttaa, että fantasia on aiheena yleismaailmallinen. Lappalainen kertoo, ettei Routasisaruksilla tärpännyt ulkomaan menestys, koska he osuivat dystopiabuumiin ja kirjat olivat liian paksuja.

Meresmaasta Suomi on pieni markkina-alue, joten taloudellisesti kirjan pitäisi olla iso hitti, jotta luvuilla voitaisiin vakuuttaa ostajat. Palkinnot onneksi auttavat.  Läpimurtoja tulee varmasti enemmän tulevaisuudessa. Hai uskoo, että suomalaiset ovat aika kriittisiä suomalaista kirjallisuutta kohtaan. Meidän tulisi olla ylpeämpiä omista kirjoistamme.

Holopainen pitää suomalaista kirjallisuutta omintakeisempana kuin anglosaksista tusinafantasiaa. Esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. Meresmaa pohtii, joko käännöskirjallisuus asettaa standardit, jota vasten fantasiaa peilataan liiaksikin. Meidän arkipäivämme on itsessään muille maille omituista. Hai tiivistää Lumikon arvostelut: "new, refreshing, weird." 

Mikä on käännöksen rooli?

Meresmaan mielestä suomesta englantiin kääntäjiä on vähän. Tämäkin on pullonkaula. Wariksesta Uniin piirretyn polun käännös oli ihan hirveä. Paikannimet eivät kääntyneet, vaan Vuornanjoesta (?) tuli River of Hell. Hänestä vakava asia muuttui vitsiksi. Palaute ei tehnyt muutoksia käännökseen. Ehkä tässä on syy sille, ettei kirja breikannut ulkomailla?

Meresmaata pelottaa se, että kirjailija ei edes ymmärrä suurinta osaa käännöskielistä (venäjä?). Kirjailija ei siis ole käännöksen ylin auktoriteetti, ja uusi käännös tulee kalliiksi. Hain mielestä käännös on itsenäinen teos. Holopainen sanoi vielä, että kirjailijalle on tärkeää, kun ylipäätään käännetään, oli käännös huono tai ei.

*

Paneeli oli hyvin mielenkiintoinen, mutta aika raskas aloitus päivälle! Paneelissa oli ehkä pituuteen nähden aika paljon samanlaisia kirjoittajia. Pidemme heti perään taukoa ja kiertelimme myyntipöytiä, jotta aivot palautuisivat.

Lisää lauantain paneeleista seuraavassa osassa! :)

torstai 10. heinäkuuta 2014

Pituuden synti

Viime aikoina minua on mietittänyt erityisesti valmiin tekstin pituus. Kirjoitan laveasti ja yritän opiskella tiivistämisen jaloa taitoa, joten tämä on minulle aikamoinen pähkinä. Olen myös huomannut viimeisen parin vuoden koelukemisesta, että tekstin liiallinen pituus on yleinen ongelma kirjoittajille. Pahimmat pituusongelmani olen onnistunut karistamaan - erityisesti kässäreiden I ja M editointi opetti paljon - mutta työtä on yhä.

Onko tekstin ihannepituuteen olemassa jonkinlaisia sääntöjä? Valmista sanamäärää genren mukaan? Ketä tulisi uskoa: omaa mutua vai koelukijaa? 

Sanoisin, että pääasiassa ekat versiot ovat aina ylipitkiä. Siitä ei tarvitse huolestua, sillä ekalla kirjoituskerralla vasta rakennetaan ja tukipuut ovat tarpeellisia matkalla valmiiseen. Pituus muodostuu ongelmaksi, kun teksti tulee "valmiiksi" ja pituutta on silti keskivertoa enemmän.

Mistä leikataan? Voiko jälkikäteen enää liimata? Apuuaaaa!

Jokaista tekstiä kannattaakin verrata oman genren edustajiin. Nuorten kirjat ja chick lit ovat eeppistä fantasiaa kevyempiä. Koska lukutottumukset ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä, on omaa teosta turha verrata klassikoihin. Nykylukijat kaipaavat jäntevämpää tekstiä. Koelukija onkin usein varmin tapa saada tuomio liiallisesta pituudesta (kuten käy 100%:lle teksteistäni palautteenannossa).

Jos kyse on kilpailutekstistä kannattaa tutkailla miten lähellä ollaan sivumäärän maksimirajaa. Stephen King on joskus sanonut, että lopullinen pituus on 90% alkuperäisestä. Hän tosin on hionut taitonsa huippuunsa, joten kokemattomalle kirjoittajalle luku voi olla lähempänä 60-80%.

Tiivistäminen on vaikea taito ja se vaatii oman tekstin tarkastelua mahdollisimman objektiivisesti. Oman kokemuksen perusteella kiinnittäisin huomiota editoidessa oheisiin:
  • Ovatko siirtymät, eli kohtausten alut ja loput, mahdollisimman napakoita? Kerrontaa ei kannata aloittaa aina esim. hahmon heräämisestä jos varsinainen toiminta alkaa vasta monta tuntia myöhemmin.

  • Alkaako tarina in medias res eli tapahtumien keskeltä vai kerrotaanko ensin hahmojen tai maailman taustoja? Voitko poistaa esim. pari ensimmäistä lukua päästäksesi mielenkiintoisempaan aloituskohtaan?

  • Pysähteleekö kerronta pitkiksi ajoiksi yli kappaleen mittaisiin kuvauksiin? Kerrotaanko ympäristöstä yksityiskohtaisesti, vaikka tämä ei ole juonen kannalta olennaista? Kuvaus kannattaa keskittää muutamaan erityisen muistettavaan yksityiskohtaan, arjen poikkeamiin.

  • Onko tarinassa useampi kuin kaksi näkökulmaa? Liian moni näkökulmahahmo paisuttaa tarinan usein mahdottomaksi. Lukija on kiinnostuneempi sivuhahmoista, kun he pysyvät sivuhahmoina.

  • Onko tarinassa paljon kohtia, joissa kerrotaan/kuvataan samaa asiaa lause toisensa perään eri sanoin? Näissä kannattaa valita sopivimmat lauseet ja unohtaa muut. 

  • Onko tarinassa paljon kohtauksia, joissa juoni ei etene, eikä näkökulmahenkilö paljasta itsestään kauheasti mitään uutta? Tyhjäkäynti kannattaa heivata armottomasti jos tarinalla on muutenkin pituutta.

  • Paneudutaanko tarinassa syvällisesti ympäröivään maailmaan ja sen mekaniikkaan, vaikkei tiedolla ole juonen kannalta merkitystä? Pysähteleekö kerronta näiden info dumppien vuoksi?

  • Voiko juonen kiemuroita yksinkertaistaa? Käyttääkö esim. näkökulmahahmo pitkän ajan juonen kannalta merkityksettömän päätöksen tekemiseen.

  • Millainen on tiivistelmän ja kerronnan suhde? Tiivistelmää kannattaa käyttää, kun puhutaan epäolennaisia. Kerrontaa kannattaa käyttää, kun esitetään lukijalle juonelle olennaisia tapahtumia.
Toisaalta on oltava uskollinen omalle äänelle. Tekstistä ei saa riistää kaikkea sen makua, vaikka tiivistämisen varaa olisikin. Jatkuva toiminta kaipaa hengähdystaukoja ja ilmaisulliset helmet tekevät tekstistä nautinnollista luettavaa.

Tähän ei taida olla mitään yksinkertaista vastausta?
...vain harjoittelua ja sitten lisää harjoittelua...

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Terveisiä hämärästä huoneesta

Tuntuu, että havahdun joka heinäkuu ylibuukattuun kesään. Joka viikonlopulle on joku meno tai aktiviteetti, kunnes tukka putkella juokseva kirjoittaja karkaa luontoon ja muuttuu jälleen villi-ihmiseksi... tai ainakin sulkee puhelimen ja hautautuu elävältä makuuhuoneeseensa. O.o

Finnconiin on enää 10 päivää ja koska sähköpostini kolisee tyhjyyttään, taitaa tämä tarkoittaa sitä, ettei novellini sijoittunut Novassa. On kuitenkin hieno tunne selviytyä finaaliin asti, kun novellejakin oli liki 200. Finnconissa sitten selviää kuka kisan voitti. :)

Muuten aika on kulunut novellien parissa. En ole tainnut missään vaiheessa julkisesti kuuluttaa osallistumistani Stepanin koodeksi-kisaan, vaikka novelli on ollutkin työn alla toukokuusta lähtien. Olen hionut novelliani palautteiden kera ja se alkaa olla siedettävässä kunnossa. Työstän sitä vielä loppukuuhun asti...

...alkaa tosin jo tuntua kuin katselisin Dorian Grayn rapistuvaa muotokuvaa, sillä niin paljon olen sitä käännellyt ja väännellyt. Voiko tämä oikeasti mennä aina vain kamalammaksi?

Tunnelmointia hämärässä huoneessa...

Toinen työn alla hyörivä projekti on Portin kisanovelli. Suuruudenhulluus varmaan kiiltää silmissä, mutta ajattelin silti osallistua tänä vuonna. Idea elää jo voimakkaana mielessäni ja muistiinpanoissani, vaikka itse kirjoittaminen on takkuillut. Minulla on tämän suhteen harvinaisen voimakas visio. Kuulen jopa hahmojen äänet päässäni ja näen heidät hyvin selvästi - mikä on minulle harvinaista, sillä en ole lainkaan ulkonäkökeskeinen hahmonluonnissa.

Idea tuntuu hyvin nerokkaalta, suorastaan rakastan sitä (hahmot, tunnelma, konflikti, kaikki!). Siksi kai minua pelottaakin aloittaa kirjoittaminen. Toteuksen kun voi murhata niiin monella tavalla. 

En siis ole päässyt vielä kirjoitusvauhtiin. Okei, olen ollut tässä välissä myös tappoflunssassa ja addiktoitunut Weeds-sarjaan (kirottu Netflix!). Ja keksin varmasti lisää tekosyitä. Onneksi deadline on vasta syyskuussa!

Sittenhän olisi vielä Usva-lehden kirjoituskutsu. En ole varma pystynkö panostamaan myös siihen, mutta jos saan idean, mikäpä ettei? Syyskuuta pitemmälle tulevaisuuteen en halua edes katsoa!


Juuri nyt novellien väsääminen tuntuu hyvältä. Ne valmistuvat käsikirjoitusta nopeammin ja kehittävät raakatekstiäni (joka on, let's face it, aika kamalaa). Parissa kuukaudessa rykäistyt romaanit alkavat olla historiaa, enkä haikaile enää Nanowrimon perään. Haluan kirjoittaa seuraavan romaanin raakileen kunnolla, mutta juuri nyt kaipaan kevyempiä vesiä.

Aion myös hakea kesän aikana kirjoittajakoulutukseen. Ajatus on kypsynyt mielessäni aika kauan, mutta ajoitukseni on ollut huono. Vaikka minulla onkin upeasti vertaistukea, kaipaan edelleen kirjoittamisen opiskelua. Toisenlaisessa elämänvaiheessa se ei ehkä ole enää mahdollista.

Kaiken kaikkiaan heinäkuu näyttää kiireiseltä, joten jos blogi hiljenee, yritän vaan potkia itseäni persuuksille kirjoittamisen suhteen. ;)

Ja lopuksi vielä 2014 kesäbiisi. Tämän tahdissa on hyvä haaveilla. ♥